Kumppanuudet ja yhteisöt

Vuodesta 2015 lähtien olemme eri organisaatioiden ja yhteisöjen kanssa tehneet läpimurtoa vaikuttavuuden tuomisessa näkyväksi, mitattavaksi ja vertailukelpoiseksi.
Kolmihenkinen perhe nauramassa yhdessä vehreän puiston reunalla. Me-säätiö tekee työtä lasten, nuorten ja perheiden yhdenvertaisuuden parantamiseksi – teknologian keinoin.
Lapset istumassa lattialla ja antamassa "ylävitoset"
Kumppanuudet___
Me-säätiön perustamisesta lähtien tärkeässä roolissa ovat olleet kumppanuudet sellaisten organisaatioiden kanssa, jotka omalla toiminnallaan edistävät yhdenvertaisuutta.

Kehitämme kumppaniemme kanssa teknologiaa ja standardeja toiminnan tavoittavuuden ja vaikuttavuuden seuraamiseen ja näkyväksi tuomiseen. Kumppaneinamme on jo kymmeniä järjestöjä, urheiluseuroja, julkisen sektorin toimijoita sekä säätiöitä.

Tällä hetkellä emme myönnä yksittäisiä apurahoja tai hankerahoitusta.


Yhteisöt___
Vuonna 2020 avautui Helsingin Mellunmäessä Me-säätiön oma lasten ja perheiden talo Meltsi, joka on avoin kohtaamispaikka alueen lapsille ja heidän perheilleen. Meltsi on Me-säätiölle tärkeä paikka, jossa opimme yhdessä talon tiimin kanssa, kuinka voimme teknologiaa hyödyntäen vaikuttaa paremmin alueen lapsien ja lapsiperheiden hyvinvointiin.

Meltsissä toiminnan suunnittelussa on alusta alkaen hyödynnetty alueellista dataa. Melvio-järjestelmämme syntyikin alun perin juuri Meltsin toiminnan tueksi, yhteisön digitaaliseen hallinnoimiseen, hyvinvoinnin vaikuttavuuden ymmärtämiseen, todentamiseen ja kehittämiseen.

Teknologiaa kehitetään jatkuvasti yhdessä Meltsin tiimin kanssa ja varmistetaan, että kerätty data tukee Meltsin operatiivista työtä.

Todennettua vaikuttavuutta matkamme varrelta

Tuottamalla toimintaa yhdessä paikallisyhteisöjen kanssa varmistamme, että yhteisöille on saatavilla palveluita ja tiloja, jotka vastaavat heidän todellisia tarpeitaan.
Startup Refugees edustajat yhdessä pöydän ääressä. Startup Refugees edustajat yhdessä pöydän ääressä. Me-säätiö toimi rahoittajana, mikä oli mahdollistajana toiminnan kasvulle ja skaalautuvuudelle.
Startup Refugees
”Me-säätiön rahoitus on ollut keskeisessä roolissa kasvun ja toiminnan skaalautumisen kannalta. Yhdessä olemme tavoittaneet joukon, joka muuten olisi suomalaisessa järjestelmässä jäänyt vaille  tukea työllistymisen, taitojen kehittymisen ja yrittäjyyden suhteen.”  – Elisa Vepsäläinen
Lapsi iloisena leikkimässä kukkien sumutinpullolla
Me-talo
"Halusimme toteuttaa syrjäytymistä ehkäisevää työtä lähellä ihmisten elinympäristöä ja tarjota yhteisön tukea erilaisiin pulmiin elämän varrelle. Tällä hetkellä toiminnassa on viisi Me-taloa, joista jokainen tavoittaa satoja aktiivisia kävijöitä kuukausittain.”
Asemanlapset edustajat yhteiskuvassa. Asemanlapset ja Me-säätiö toteuttivat yhteishankkeen kiusaamista vastaan
Aseman lapset
”36 000 suomalaista lasta tulee kiusatuksi kouluissa viikoittain. Yhdessä Me-säätiön kanssa toteutimme K-0 -hankkeen, joka puuttuu konkreettisesti vakaviin kiusaamistapauksiin. Yksikään hoitamamme tapaus ei ole jäänyt kesken vaan tilanteeseen on aina löydetty ratkaisu.”  – Heikki Turkka
Kolme nuorta bussipysäkillä
Maahanmuuttajanuorten Helsinki

”Me-säätiön projektirahoitus auttoi meitä etsimään ja juurruttamaan uusia tapoja ja toimintamalleja, joilla voimme tukea maahanmuuttajataustaisia nuoria löytämään jatkokoulutus- ja työpaikkoja.”
– Irma Sippola
Kolme aikuista hymyilevät rivissä Me-koulussa. Me-säätiö toimi Me-koulu -hankkeen rahoittajana ja koordinaattorina
Me-koulu
”Me-säätiö toimi Me-koulu -hankkeen rahoittajana ja koordinaattorina. Kolmivuotisen hankkeen aikana tavoitettiin tuhansia oppilaita ja luotiin koulupäivien yhteyteen toimintamalleja, joilla tuottaa syrjäytymiseltä ehkäiseviä tekijöitä. Osa näistä malleista elää edelleen.”