UEFAn lastensäätiö palkitsi FC Meltsin vaikuttavasta työstä

Insight
15.6.2023
Me-säätiön oma jalkapalloklubi FC Meltsi on voittanut Euroopan jalkapalloliiton lastensäätiön vuosittaisen palkinnon. Palkinto myönnetään hankkeille, jotka edistävät lasten ja nuorten asemaa jalkapallon keinoin.

FC Meltsi on Itä-Helsingissä vuonna 2020 lasten perustama jalkapalloklubi, jonka toiminnassa on mukana jo 130 pelaajaa. FC Meltsin toiminnan lähtökohtana on mahdollistaa pitkäkestoinen ja mielekäs harrastus kaikille tasoon ja lähtökohtiin katsomatta. FC Meltsi on Suomen Palloliiton jäsenseura ja sen toimintaa toteuttaa Me-säätiö.

Suomen Palloliitto nimesi FC Meltsin Suomen ehdokkaaksi vuoden 2023 kilpailussa, jonka järjestää vuosittain UEFA Foundation for Children (Euroopan jalkapalloliiton lastensäätiö). FC Meltsi sai tunnustusta kilpailussa, jossa palkitaan merkittäviä hankkeita, jotka vahvistavat lasten ja nuorten yhdenvertaisuutta jalkapallon keinoin. UEFA palkitsi tänä vuonna yhteensä 23 eurooppalaista organisaatiota, joiden kesken jaetaan yhteensä miljoona euroa.

FC Meltsin toiminnan tavoitteena on lisätä suojaavia tekijöitä lapsille alueella, jossa on paljon sosiaalista eriarvoisuutta ja haavoittuvassa asemassa olevia perheitä. Joukkue tarjoaa pelaajilleen mielekästä tekemistä, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tulevaisuususkoa. Jalkapalloklubi on hitsannut pelaajia tiiviisti yhteen, parantanut todennetusti heidän hyvinvointiaan ja luonut yhteisöllisyyttä koko lähialueelle.

Ilouutinen palkinnon saamisesta otettiin kentällä riemulla vastaan. ”Olemme tosi onnellisia tästä tunnustuksesta. Kaikki kunnia palkinnosta menee meidän FC Meltsin pelaajille, jotka alun perin perustivat koko joukkueen. En voisi olla ylpeämpi heistä!” kertoo FC Meltsin valmennuspäällikkö Mostafa Asadi.

FC Meltsin tiimi palkitaan FC Meltsin Suomi-Slovenia EM-karsintaottelun yhteydessä perjantaina Olympiastadionilla.

Lue lisää:

UEFAn lastensäätiön tiedote säätiön sivuilla
FC Meltsi - vaikuttavaa jalkapalloa