.png)
“Ah, tämä tuoksu!” Julia Etzler huokaisee, kun avaamme Fryshusetin koripallosalin oven.
Tuoksu onkin tuttu: sekoitus lakattua puulattiaa, kumisia palloja ja hikeä. Tennarit kirskuvat kentän pintaa vasten, kun joukko poikia loikkii korien väliä. Julia avasi tämän salin oven ensimmäisen kerran kaksitoista vuotta sitten. Uusi harrastus oli tuonut 8-vuotiaan tytön tänne, Hammarby Sjöstadin kaupunginosaan, toiselta puolelta Tukholmaa.
Nyt Julia Etzler on 20-vuotias. Hän pelasi koripalloa intensiivisesti vuosia ja halusi tulla yläasteellekin Fryshusetin omaan kouluun.
“Lukion alussa ajattelin, että haluan kokeilla jotain muuta, mutta vuosi toisessa koulussa riitti. Halusin takaisin Fryshusetiin”, hän kertoo.
Nyt Julia pyörii Fryshusetilla avaimet käsissään. Hän työskentelee talossa elokuvatoiminnan ohjaajana. Nuoret tekevät Fryshusetissa lyhytelokuvia niin omista ideoistaan kuin ulkopuolisista tilauksista. Talossa on tuotettu mainoselokuvia ja muita yhteistyöprojekteja muun muassa Netflixin ja RFSU:n kanssa.
“Olen vasta aikuistuttuani ymmärtänyt, miten paljon Fryshuset minulle merkitsi. Lapsena sitä vain pelasi koripalloa.”
Korttelin verran toimintaa nuorille
Fryshuset on Tukholman suurin nuorten harrastuskeskus, ja kokoa tosiaan on: toiminta on vallannut jo kokonaisen korttelin, jonka keskellä kohoaa kahdeksankerroksinen Fryshusetin harrastustalo.
Ensimmäinen versio Fryshusetista perustettiin 1984. Sittemmin toiminta on laajentunut oman koulun pyörittämiseen, ja Hammarby Sjöstadin keskuksesta sisartaloihin ja digitaalisiin yhteisöihin ympäri Ruotsia. Vaikka toiminta tavoittaa jo 12 000 nuorta kuukaudessa, on Fryshusetissa kehitetty myös hyvin yksilöllisiä nuorisotyön metodeja vaikeisiin elämäntilanteisiin, esimerkiksi jengirikollisuuden piiriin ajautuneille nuorille.
Menestysresepti on yhdistelmä massatoimintaa ja yksilöllisiä kohtaamisia, harrastustoiminnan arkea ja syvän päädyn ennaltaehkäisevää nuorisotyötä.
Fryshusetin perustaja Anders Carlberg oli koripallomiehiä, ja niinpä uusi, myös syrjäytyneitä tai jengeihin ajautuneita nuoria etsimään ja auttamaan perustettu nuorisotyökeskus löysi tilansa korishalliksi sopivasta vanhasta kylmävarastosta kaupungin laitamilta.
Sittemmin toiminta on laajentunut ja monipuolistunut. Koripallosalin alle on rakennettu valtavat skeittihallit, naapuripihassa notkutaan Fryshusetin omien yläasteen ja lukion välitunneilla. Haaveissa on laajentuminen edelleen naapuritontille.
Harrastuskeskuksia on avattu myös muualle Ruotsiin. Fryshuset Global tekee yhteistyöprojekteja ympäri maailman levittäen Carlbergin kylvämää harrastusten ja nuorten omien toiveiden ympärille rakentuvaa nuorisotyön filosofiaa.Täällä Hammarby Sjöstadin koripallosalissa katonrajaan on nostettu vuonna 2013 kuolleen Carlbergin kasvokuva.
Kun Julia Eztler kuvailee Fryshusetin merkitystä itselleen, hän harkitsee sanojaan tarkkaan. Omaa kokemusta tekisi mieli hehkuttaa, mutta Julia pelkää vastaustensa kuulostavan kliseiseltä mainospuheelta.
“Mutta se on totta”, hän sanoo. “Kun käy muualla, tajuaa, miten inklusiivinen ja lämmin paikka tämä on. Täällä kaikki halaavat kaikkia, jopa yläasteella. Nuoria tulee erilaisilta alueilta, erilaisista kulttuureista. Mutta täällä eroavaisuudet nähdään hyvänä asiana.
”Koripallosalin ikkunoihin on maalattu eri uskontojen symboleita. Julia sanoo huomanneensa ikkunamaalaukset vasta aikuisena. “Vaikka joukkueessa pelasi nuoria kaikista eri uskonnoista.”
Exit-toiminta auttaa irti rikollisuudesta
Camila Salazar Atias on työskennellyt Fryshusetissa 20 vuotta, eikä titteli ole aivan tavallinen nuorisotyön piirissä. Salazar Atias on kriminologi.
“Silloin 20 vuotta sitten oli harvinaista toimia kriminologina ennaltaehkäisevän työn piirissä. Mutta kriminologiakin on laajentunut 20 vuodessa valtavasti. Nykyisin ennaltaehkäisevän työn merkitys ymmärretään eri tavalla”, hän kuvaa.
Fryshusetissa on kehitetty omaa exit-toimintaa, jossa jengeihin ajautuneita nuoria autetaan irti rikollisuudesta. Alun perin toiminta - alkuperäisessä muodossaan nimeltään EXIT - keskittyi uusnatsijengeissä pyörineisiin nuoriin. Sittemmin eri toimintamuodot ovat laajentuneet tavoittamaan nuoria erilaisista jengeistä ja rikollisuuden piiristä.
“Yhä nuorempia päätyy jengien käyttöön”, Salazar Atias sanoo, viimeistä sanaa painottaen.
“On eri asia rekrytoida jengeihin vähän vanhempia nuoria, mutta hyvin nuoria käytetään jengeissä häikäilemättömästi vain hyväksi. Siinä ei ole kyse todellisesta jengin jäsenyydestä."
Myös jenginuorten osalta Fryshusetin toiminta lähtee aina nuoren omista toiveista. Kaikki toiminta on nuorelle vapaaehtoista. Edes exit-ohjelmiin ei pakoteta ketään. "Tämä on ollut meille tärkeä periaate. Nyt taas käydään keskustelua, pitäisikö toimintaan voida määrätä nuoria rangaistuksena. Olemme olleet sitä mieltä, että emme halua olla rangaistus.”
Kriminologi ymmärtää jengien vetovoiman hyvin.
“Nuorilla, kuten kaiken ikäisillä, on perustavanlaatuinen inhimillinen tarve tulla nähdyksi ja kuulua joukkoon. Jengit ovat todella taitavia tämän kokemuksen tarjoamisessa. Perinteisesti vaikkapa kunnalliset toimijat ovat olleet tässä jengejä heikompia.”
Fryshuset tarjoaa nuorelle toisen yhteisön, johon kuulua. Salazar Atias uskoo, että nuorelle merkitykselliset harrastukset ovat hyvä toteemi, jonka ympärille yhteisöllisyys rakentuu.
“Sama se on jengeissäkin. Kun haastattelee johonkin uusnatsiporukkaan päätyneitä nuoria, he sanovat, että tärkeintä jengissä on hyvä musiikki, kaverit, hyvät bileet. Jotkut aatteelliset kysymykset tai vaikka rasistiset ajatukset, joiden helposti kuvittelemme olevan kaikkein tärkeimpiä, tulevat listalla pitkällä näiden takana.”
Salazar Atias kuvaa, että Fryshusetin lähestymistavassa radikaalia on myös se, miten täällä suhtaudutaan nuoren tekemiin virheisiin.
“Me emme tuomitse, vaan olemme kiinnostuneita nuoresta itsestään. Pyrimme olemaan toistamatta sitä mielikuvaa, joka näillä nuorilla on tuomitsevista, vaativista aikuisista. Pyrimme kuuntelemaan, ymmärtämään. Voimme tuomita rikolliset teot, mutta silti hyväksyä ja ottaa vastaan nuoren ihmisenä.”
Kaiken keskiössä "sammanhang"
“Karmea huijarisyndrooma”, Julia Etzler kuvaa nauraen, miltä on tuntunut siirtyä Fryshusetissa nuoresta työntekijäksi.
Hän sanoo, että paljon talon toiminnan periaatteista ja pedagogiikasta on valjennut vasta tässä roolissa.
“Taistelin itse nuorena huonon itsetunnon kanssa. Oli käänteentekevää, kun minulle sanottiin, että totta kai pystyt. Olin 16-vuotias, kun minua kannustettiin täällä ohjaamaan ensimmäinen oma lyhytelokuvani. Piti vain sanoa, mitä halusin tehdä. Elokuvani kertoi tytöstä, jolla oli syömishäiriö.”
Avaimet kilisten Etzler kuljettaa meitä kollegansa Karin Filipssonin kanssa ympäri Fryshusetia. Koripallohalleilta kuljemme avoimen nuorisotalotilan ja bändikämppien läpi kellarin skeittihalleille.
“Nuorimmat skeittarit täällä ovat 6-vuotiaita, vanhimmat 65-vuotiaita. Täällä käy paljon isiä skeittaamassa lastensa kanssa”, Filipsson kertoo.
Sekä koripallo- että skeittitoiminnassa on molemmissa aktiivisesti mukana 3000 nuorta. Kolmanneksi suosituin harrastusmuoto Fryshusetilla on tanssi.
Harrastusten ympärille muodostuu myös vahvoja identiteettejä, Etzler ja Filipsson kuvaavat. “Tanssijat ovat eri porukkaa kuin skeittaajat. Mutta kaikki ovat tervetulleita, Anders Carlberg aikoinaan kutsui bändikämpille skinheadejakin.
”Etzler painottaa, että Fryshusetin ovet ovat aina auki. “Jouluaattonakin.”
Kriminologi Salazar Atias toisteli ruotsin kielen sanaa “sammanhang”, joka kääntyy huonosti suomeksi. Sitä Fryshuset kuitenkin tarjoaa, tuli nuori mistä taustasta tahansa. Yhteyttä, merkityksellistä yhteisöä, kuulumisen tunnetta.“Ja sammanhangin kautta mahdollisuutta kasvaa.”
Teksti: Ville Blåfield
Kuvat: Mikko Rikala
Teksti on julkaistu alunperin osana Me-säätiön 10-vuotisjuhlajulkaisua.
.webp)
