Kuuluvuuden tunne vahvistuu vapaa-ajalla
Suomen nopeimmin kasvava kaupunki on Espoo. Kaupunginjohtaja Kai Mykkänen on kutsunut kaupunkiaan lasten ja nuorten pääkaupungiksi. Suuri osa Espoon kasvusta tulee maahanmuutosta. Kaupungille on erityisen tärkeää saada nuori väestö osaksi yhteistä tekemistä, kulttuuria ja kuuluvuuden tunnetta.
Kaupunginjohtaja Mykkänen pitää erityisen tärkeänä panostamista lasten liikuntaharrastuksiin. Hänen mukaansa liikunnan harrastaminen korreloi sen kanssa, että lapsi jaksaa innostua kouluaineista ja löytää kavereita ja verkostoja muualtakin kuin koulusta ja naapurustosta.
Harrastuksissa on usein mukana omia ja kavereiden vanhempia.
”Urheilujoukkue voi olla lapselle ensimmäinen kokemus siitä, että näin asioita tehdään ja hoidetaan yhdessä, ei vain kuluteta kasvottomien tahojen tuottamia palveluita.”
Mykkäsen ajattelu on osa laajempaa havahtumista vapaa-ajan merkitykseen syrjäytymisestä ja osallisuudesta puhuttaessa. Vapaa-aika kattaa noin kaksi kolmasosaa lasten ja nuorten ajasta – paljon enemmän kuin koulu.
Valmentaja luo luottamusta
Jalkapalloklubi FC Meltsi tulee Mellunmäestä. Sen joukkueissa puhutaan noin pariakymmentä eri kieltä. Mukana on paljon lapsia ja nuoria, jotka eivät muuten harrastaisi mitään. Noin puolet pelaajista on tyttöjä, ja pelaajista kolmanneksella on taustallaan kasautunutta huono-osaisuutta.
FC Meltsin toimintaa toteuttaa ja rahoittaa Me-säätiö. Toiminnan vaikuttavuutta mitataan Me-säätiön kehittämällä vaikuttavuusteknologialla. Mittaustulokset ovat rohkaisevia: pelaajista noin 80 prosenttia kokee, että toiminta on parantanut omaa hyvinvointia.
Alueen kouluista on tullut viestiä, että oppilaiden levottomuus on vähentynyt ja yhteishenki kouluissa parantunut. FC Meltsi on saanut vaikuttavuustyöstään myös UEFAn lastensäätiön palkinnon.
Mostafa Asadi on työskennellyt FC Meltsin valmentajana ja seurajohtajana sen perustamisesta asti. Millaiset asiat hänestä vaikuttavat siihen, että kaikenlaiset lapset ja nuoret tulevat mukaan ja viihtyvät?
Asadin mukaan ensimmäisenä on huolehdittava siitä, että valmentajaksi valitaan sopiva henkilö, joka todella välittää lapsista ja nuorista.
”Tätä pitää tehdä aidosti koko sydämellä.”
Asadin mukaan valmentajalle voi olla helpompi kertoa asioita kuin vanhemmalle.
”Valmentajalla voi olla lapsen tai nuoren elämään iso vaikutus. Hän voi näyttää uuden elämäntyylin. Jos hän on oikealla tavalla tukena, lapsi tai nuori saa harrastuksen myötä elämäänsä turvallisen aikuisen. Kaikki lapset haluavat tulla turvallisen aikuisen kuulemaksi ja ymmärtämäksi.”
Toimintaa kannattaa Asadin mukaan suunnitella niin, että lapsia ja nuoria otetaan oikeasti mukaan. ”Kysytään vaikka tietyn kaupunginosan lapsilta ja nuorilta, missä te haluatte treenata ja mitä.”
Tämä on hyödyllistä vain, jos ollaan myös valmiita toimimaan toiveiden mukaan. Lapset ja nuoret kannattaa Asadin mielestä pitää mukana toiminnan suunnittelussa alusta loppuun. Esimerkiksi FC Meltsin säännöt ovat lasten itse keksimiä. Pelaajat myös miettivät valmentajan kanssa seuraamukset siitä, jos rikkoo sääntöjä. Usein ne ovat juoksuja ja punnerruksia.
”Lapset saattavat ehdottaa, että seuraamus olisi vaikka tuhat punnerrusta, ja silloin sanon heille, että miettikää vielä. Ne tilanteet ovat ihania, kun lapset tajuavat, että tämä on oikeasti meidän juttu.”
Mostafa Asadin mukaan vieraskieliset perheet eivät välttämättä osaa etsiä tietoa netistä ja jäävät helposti harrastusten ulkopuolelle.
Toiminnan alkuvaiheessa Asadi itse tapasi kaikkien pelaajien vanhemmat ennen kuin pelaajat aloittivat FC Meltsissä. Nykyisin vastuuvalmentajat tapaavat omien pelaajiensa vanhemmat henkilökohtaisesti.
”Näin varmistamme, että vastuuvalmentaja tulee tutuksi perheille ja luottamus valmentajan ja vanhempien välillä alkaa rakentua heti alusta alkaen.”
Asadi toivoo joukkueenjohtajien tavoittelevan niitä, jotka ovat vaarassa jäädä harrastusmahdollisuuksien ulkopuolelle tai pois peleistä kielitaidon puutteen tai sovellusten käyttöön liittyvien vaikeuksien takia. Viesteissä voitaisiin tarvittaessa hyödyntää käännössovelluksia.
Yhteiskunnan olisi Asadin mukaan syytä tukea seuroja tässä, koska vapaaehtoistyötä tekeviltä ei voi vaatia liikaa.
Pelaajien kanssa FC Meltsissä käytetään joskus kuvakortteja, joilla varmistetaan, että kaikki kahtakymmentä eri kieltä puhuvat pelaajat ymmärtävät ydinkäsitteet. Kun lapsi tai nuori tulee harjoituksiin, Asadi kysyy, mitä kuuluu. Jos koulussa on mennyt huonosti, puhutaan siitä.
FC Meltsi ei keskity vain tekniikkaan ja taktiikkaan vaan myös lasten ja nuorten kokonaisvaltaiseen tukemiseen, ryhmähengen luomiseen ja tunnetaitojen opetteluun yhdessä. Monien kokemuksiin liikunnasta liittyy häpeää ja epäonnistumisen pelkoa. Asadi pyrkii hälventämään niitä.
”Jos joku epäonnistuu, häntä tuetaan, ja joskus mokille voidaan yhdessä nauraa. Jos joku onnistuu, siitä iloitaan yhdessä. Asenne ei ole minäminäminä vaan me.”
Asadi nojaa positiiviseen pedagogiikkaan, jossa keskitytään pelaajien vahvuuksiin ja onnistumisiin ja puhutaan myönteisesti. Ristiriitatilanteisiin puututaan rauhassa. Asadi on käynyt katusovittelukoulutuksessa ja oppinut, että kaikkia osapuolia pitää kuulla ja käydä tilanne läpi kaikkien näkökulmasta. Se kehittää lasten oikeudentuntoa.
Kiusaamiselle ja rasismille seurassa on nollatoleranssi.
Valmentajalla on rooli myös kentän ulkopuolella
Huippuerotuomari Mohammad Al-Emara on FC Meltsin entinen valmentaja. Hän kertoo kuulleensa kerran, kuinka vastustajan pelaaja ilkeili hijabia käyttäneelle FC Meltsin pelaajalle. Al-Emara meni välittömästi puhumaan tuomarille ja toisen joukkueen valmentajalle.
”Sanoin joukkueen valmentajalle, että olen tehnyt valtavan työn, että saan tämän tytön kentälle, ja se mitä täällä tapahtui ei kuulu kentälle. Pyysin häntä sanomaan pelaajilleen, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun käy näin.”
Toisen jengin valmentaja puhutteli joukkuettaan, ja peli meni hyvin.
”Muistan ikuisesti, kuinka tytön olemus vapautui ja kuinka vahvalta hän matsissa näytti. Tyttö sanoi, että ensimmäistä kertaa joku aikuinen puuttui tällaiseen, ja se oli hänelle valtavan suuri asia”, Al-Emara kertoo.
Välillä valmentajat pystyvät toimimaan pelaajien apuna myös siviilielämässä. Al-Emara kertoo, miten yksi joukkueen pelaajista soitti hänelle ulkomailta jouduttuaan perheensä kanssa ongelmiin. Al-Emara sai puututtua pelaajan ja tämän vanhempien isoihin ristiriitoihin puhumalla pelaajan äidin ja perheen kanssa.
Tällaisissa tilanteissa ei puhuta enää vain futiksesta vaan nuoren koko elämästä ja tulevaisuudesta.
”Luottamuksella, joka valmennettaessa rakentuu, voidaan ehkäistä paljon ikäviä asioita.”
Vaikka FC Meltsin tavoitteet eivät liity pelimenestykseen, monet sen joukkueet pärjäävät myös sarjatilastoissa. Asadi ja Al-Emara ovat huomanneet lapsista ja nuorista, että kun he voivat hyvin ja heillä on hauskaa, he myös menestyvät ja kehittyvät vauhdikkaasti.
Harrastamisen merkitys nähdään perheissä eri tavoin
Miten lasten ja nuorten osallisuutta on pyritty edistämään poliittisessa päätöksenteossa?
Kysymys on tuttu Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön apulaispormestarille, lapsioikeusjuristi Johanna Laisaarelle. Hän oli pääsihteerinä Sanna Marinin hallituksen kansallisessa lapsistrategiassa, joka pyrki muun muassa lasten osallisuuden ja harrastamisen lisäämiseen Suomessa.
Poliitikkona Laisaari on nostanut esiin lasten ja nuorten oikeuksia ja puhunut lapsivaikutusten arvioinnin merkityksestä päätöksenteossa. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän toimi Helsingin kasvatus- ja koulutustoimen apulaispormestarina.
Yksi lasten ja nuorten osallisuuden lisäämisen keino on Laisaaren mukaan etsivä harrastustoiminta. Sen avulla pyritään löytämään ja tunnistamaan ne lapset ja nuoret, jotka ovat vaarassa jäädä harrastusten ulkopuolelle.
”Olemme selvittäneet, mitä esteitä harrastamisen tavoitettavuudessa on ja pyrimme nyt siihen, että tieto tavoittaa yhdenvertaisesti. Tunnistimme haasteita ei-suomenkielisten ja tietynikäisten maahanmuuttajatyttöjen saamisessa harrastusten piiriin”, Laisaari sanoo.
Vieraskielisten perheiden kanssa käydään keskusteluja siitä, miksi harrastaminen on tärkeää. Lasten ja nuorten harrastamisen merkitys nähdään selvitysten mukaan eri tavoin eri perheissä.
”Vanhempien kanssa on keskusteltava siitä, mitä kaikkea harrastaminen lapsille ja nuorille antaa. Se opettaa ryhmässä toimimista ja osallisuutta ja kohottaa itsetuntoa, ja sitä pidetään tosi tärkeänä osana lasten ja nuorten elämää”, Laisaari sanoo.
Hän uskoo, että kun maahanmuuttajayhteisön perheiden kanssa keskustellaan avoimesti ja heille esitellään harrastuspaikkoja ja harrastusten järjestäjiä, luottamus rakentuu pikkuhiljaa. Luottamuksen rakentamiseen Laisaari kutsuu mukaan kaikkia lasten ja nuorten elämän toimijoita koulun, harrastusten, seurojen ja politiikan piirissä.
Harrastukset tapahtuvat osittain koulupäivän yhteydessä, ja siksi mukaan tarvitaan myös kouluja. Laisaaren mielestä myös poliitikot voivat osaltaan välittää viestiä harrastamisen ja liikkumisen merkityksestä sekä lapsen oikeudesta osallistua siihen.
Yhteistyö kotien kanssa on avainasemassa
Joskus maahanmuuttajayhteisöjen huolet liittyvät siihen, pystytäänkö harrastusympäristössä huomioimaan siveyteen ja pukeutumiseen liittyvät kulttuuriset ja uskonnolliset säännöt.
SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyarin mukaan osa maahanmuuttajaperheistä tulee hyvin patriarkaalisista kulttuureista, joissa miehen ja naisen asema on erilainen kuin Suomessa. Osa pitää kulttuuristaan uudessa kotimaassa entistä tiukemmin kiinni.
Näille perheille yhteiskunnan on selkeästi viestittävä, että Suomessa kaikilla on sukupuoleen katsomatta samat oikeudet ja että sukupuoleen perustuva syrjintä on laitonta, Razmyar sanoo. Muslimityttöjen ja -naisten on saatava osallistua harrastuksiin, vapaa-aikaan ja yhteiskunnalliseen toimintaan siinä missä kaikkien muidenkin.
Ongelmia ja ennakkoluuloja ratkotaan Razmyarin mukaan tehokkaimmin koulun ja kotien tai järjestöjen ja kotien välisellä yhteistyöllä.
”Siinä lähtökohtana ei voi olla se, että leimataan pahaksi. On ymmärrettävä, että nämä vanhemmat ovat kasvaneet kulttuurissa, jossa on toimittu eri tavalla.”
Razmyar kertoo tietävänsä perheitä, joissa asenteet ovat keskustelujen myötä muuttuneet. Tytöt on päästetty mukaan harrastamaan tai esimerkiksi kouluretkille, joilla yövytään.
Kaupungit kokeilevat uusia toimintatapoja
Kai Mykkänen nostaa esiin, että joidenkin konservatiivisten yhteisöjen pukeutumissääntöjen vuoksi yhteisöjen tytöt ja naiset eivät ole käyneet uimahalleissa kaikille yhteisillä vuoroilla. Sen vuoksi esimerkiksi Keski-Espoon uimahallissa on kokeiltu vain naisille ja tytöille tarkoitettuja uimavuoroja.
”Niillä on pyritty alentamaan kynnystä tulla uimahalliin. On kuitenkin tuhannen taalan kysymys, miten tasapainotellaan uintikynnyksen alentamisen ja segregaatiokehityksen ehkäisyn välillä.”
Mykkäsen mukaan on riski, että osa maahanmuuttajatytöistä ja -naisista ei tule uimahalliin eikä opi uimaan, jos heillä ei ole omia uintivuoroja. Toisaalta yhteiskunnan ei pitäisi tukea sukupuolten erottelua eikä antaa viestiä, että tyttöjen ja naisten julkisten palvelujen käyttöä on hyväksyttävää rajoittaa pukeutumissäädöksiin vedoten.
Harrastuksista polku vastuutehtäviin
Mostafa Asadin mukaan on tärkeää kuunnella tyttöjen omia toiveita pukeutumisen suhteen. Hän kertoo valmentaneensa aiemmin tyttöjen futsaljoukkuetta, jossa yksi pelaaja halusi pelata aina pitkissä housuissa. Ottelussa tuomari sanoi, että kenttäpelaajalla pitää olla shortsit. Futsalissa shortsien käyttöä perustellaan muun muassa sillä, että joukkueiden yhdenmukaiset asut tekevät erotuomareiden työstä helpompaa. Sillä kertaa pelissä ollut tuomari oli ymmärtäväinen ja joustava. Pitkät housut kelpasivat kentälle.
”Se oli hienoa, koska jos 10–12-vuotiaalle sanotaan, ettet saa pelata pitkissä housuissa, voi olla, että harrastus jää siihen.”
Asadi toivookin, että harrastetasolla tuomareilta löytyisi tarvittaessa joustavuutta niin, ettei kenenkään harrastus tyssää heti alkuun. FC Meltsissä tyttöjen mukaan saamisessa ja mukana pitämisessä on onnistuttu hyvin.
Asadin mukaan jossain vaiheessa pelaajista enemmistö oli tyttöjä, ja tälläkin hetkellä heitä on melkein puolet. Osa lapsena aloittaneista tytöistä on myöhemmin ollut mukana aikuisten joukkueessa ja apuvalmentajina.
Jotkut ovat saaneet Palloliiton peliohjaajakoulutuksen ja saaneet sen jälkeen viheltää pelejä. Osa voi päästä ammattilaistasolle, Asadi arvioi.
Kaupunkien rahoituksella voidaan tukea yhdenvertaisuutta
Miten julkista rahaa pitäisi kohdentaa niin, että mukaan liikuntaharrastuksiin saadaan myös pienituloisten perheiden lapset?
Johanna Laisaaren mukaan yksi tärkeimmistä jo otetuista askelista tähän suuntaan on Harrastamisen Suomen malli. Sen tavoitteena on tarjota jokaiselle lapselle maksuton ja mieluisa harrastus.
Suomen malli on Laisaaren mukaan yksi yritys tasoittaa lasten lähtökohtien eroja, mutta se ei tietenkään yksin ratkaise harrastamiseen liittyviä ongelmia. Moni harrastaisi useita lajeja, jos voisi, eivätkä kaikki saa edes Suomen harrastamisen mallin kautta maksutonta harrastusta.
Harrastamisen Suomen mallin paikat täyttyvät nopeasti, ja ilmoittautumisaikana verkkosivuille ehtivistäkin moni jää nuolemaan näppejään. Mallia on kuitenkin tarkoitus kehittää edelleen. Laisaaren mukaan on hyvä, että käytössä on monenlaisia tapoja alentaa harrastamisen kynnystä.
”Niiden merkitys tulee kasvamaan, kun lapsiperheköyhyys lisääntyy.”
Hänestä tarvitaan maksutukia suoraan pienituloisille perheille, liikuntapaikkojen vuokrien alentamista ja seurojen tukemista niin, että ne voivat tarvittaessa alentaa maksuja. Laisaari toivoo, että kunnat harkitsisivat liikuntapaikkojen antamista maksuttomasti tai edullisemmin alle 18-vuotiaiden harrasteryhmien käyttöön ja että koulut avaisivat lisää tilojaan urheiluseurojen käyttöön.
Seurat myös tarvitsevat säätiöiltä, kunnilta ja yrityksiltä avustuksia ja yhteistyökumppaneita siihen, että ne voivat tarjota vapaapaikkoja pienituloisten perheiden lapsille. Eri kaupungit ovat kehittäneet erilaisia rahoitusmalleja syrjäytymisen ja liikkumattomuuden ehkäisyyn.
Turun kaupunki on lanseerannut Boostii-edun eli 7-19-vuotiaille turkulaisille kohdistetun taloudellisen tuen, jonka voi käyttää ohjattuun liikuntaharrastukseen turkulaisessa seurassa tai yhdistyksessä. Helsinki taas päätti alkuvuodesta alkaa jakaa segregaatioavustusta eli segregaation ehkäisyyn tarkoitettua rahaa, jota suunnataan erityisesti maahanmuuttajataustaisten tyttöjen liikuntaan.
Toiminnan vaikuttavuutta olisi hyvä pystyä mittaamaan esimerkiksi Me-säätiön kehittämällä vaikuttavuusmittarilla, sanoo Asadi. Näin voitaisiin levittää parhaita käytäntöjä ja käyttää rahaa tehokkaasti.
Mahdollisuus liikuntaharrastukseen on yhteiskunnallinen kysymys
Kai Mykkäsen mielestä on erittäin ongelmallista, että harrastusmaksut nousevat keskitulojen kasvuakin nopeammin. Perheen talous rajoittaa lasten ja nuorten harrastamista sitä enemmän, mitä kilpailullisemmasta harrastamisesta puhutaan.
Vieraskielisten osuus Espoon väestöstä kasvoi vuosituhannen kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana 3,8 prosentista noin 19 prosenttiin, ja kasvun ennustetaan jatkuvan. Se on muuttanut Espoon sosioekonomista profiilia niin, että keskimääräinen tulotaso, koulutustaso ja työllisyysaste vaihtelevat entistä enemmän alueittain. Siksi lähtökohtien eroissa on entistä enemmän tasoitettavaa.
Mykkänen sanoo, että liikuntaharrastuksen tukeminen on iso yhteiskunnallinen kysymys, eikä se liity vain harrastamiseen.
”Suomen kansallisen selviytymisen kannalta on olennaista, millaisia aikuisia lapsista ja nuorista kasvaa, voivatko he hyvin ja jaksavatko he kouluttautua, innovoida, verkostoitua ja puolustaa maata. Liikuntaharrastus tukee kaikessa tässä.”
***
Teksti on julkaistu alunperin osana Me-säätiön 10-vuotisjuhlajulkaisua. Jos haluat oman painetun kappaleen, voit ottaa meihin yhteyttä täällä.
Teksti: Kristiina Sarasti
Kuvat: Joona Möttö
.webp)
