.png)
Kun tuhannet ukrainalaiset saapuivat Suomeen vuonna 2022, harrastukset eivät olleet perheiden mielessä ensimmäisenä. Elämä piti rakentaa uudelleen pakkolähdön jälkeen. Vähitellen vanhemmat kuitenkin alkoivat etsiä lapsilleen harrastuksia. He ymmärsivät niiden suuren merkityksen lasten hyvinvoinnille.
Osa perheistä pyrki jatkamaan samoja harrastuksia, joita lapsella oli ollut Ukrainassa, osa taas etsi uusia vaihtoehtoja. Suosituimpia ovat olleet urheilu, musiikki ja taide.
Harrastuksiin pääsy ei ole yksinkertaista. Ensimmäinen haaste on tiedon löytäminen. Googlaamalla ei aina saa hyviä tuloksia: kalliit yksityiset kurssit nousevat hakutulosten kärkeen, ja kielimuuri vaikeuttaa etsimistä. Toinen haaste on ymmärtää, miten suomalainen järjestelmä toimii: ilmoittautuminen avataan usein hyvissä ajoin, ja paikat täyttyvät nopeasti.
Muistan, kuinka yritin ilmoittaa lapseni Helsingin kaupungin uimakouluun – kaikki ryhmät olivat täynnä heti ilmoittautumisen alettua. Myös yksityiset uimahallien kurssit täyttyivät vauhdilla. Lopulta jouduin asettamaan herätyksen kello seitsemäksi aamulla ilmoittautumispäivänä, jotta sain varattua paikan.
Myöhemmin, kun etsin jiu-jitsu-kurssia vanhemmalle pojalleni syyskuussa, kausi oli jo alkanut ja ryhmät olivat täynnä. Seura suostui ottamaan hänet mukaan, mutta se vaati neuvotteluja.
Tämä poikkeaa paljon Ukrainasta, jossa tarjontaa on runsaasti ja harrastukseen voi yleensä liittyä lähes milloin tahansa vuoden aikana.
Myös maksukäytännöt eroavat. Ukrainassa maksetaan yleensä kuukausittain, kun taas Suomessa maksu kattaa koko kauden kerralla. Pienituloisille perheille tämä voi olla raskas taakka. Harrastusten korkea hinta sekä varusteiden kustannukset voivat estää vanhempia ilmoittamasta lapsiaan mukaan.
Suomessa on kyllä tarjolla edullisia tai ilmaisia harrastusmahdollisuuksia, mutta niihin on vaikea päästä – paikat täyttyvät nopeasti tai ne sijaitsevat kaukana. Osa perheistä on saanut taloudellista tukea eri järjestöiltä, mutta monille tämä mahdollisuus ei ole tuttu. Hakeminen vaatii myös aikaa ja aktiivisuutta, mihin kaikki vanhemmat eivät jaksa ryhtyä.
Ukrainalaisille lapsille tarjottavat tuetut paikat harrastusryhmissä olisivat suuri apu perheille.
Harrastusten luonne eroaa maiden välillä. Ukrainassa lapset harjoittelevat usein 2–3 kertaa viikossa jo esikouluikäisestä lähtien, ja tunnit kestävät yleensä tunnin. Tuloksia pidetään tärkeinä, ja niitä tuodaan esiin kilpailuissa, konserteissa ja näyttelyissä.
Suomessa taas korostetaan enemmän iloa, osallistumista ja tasapainoa. Tarkoitus ei ole kuormittaa lasta liikaa. Tämä kevyempi lähestymistapa voi tuntua ukrainalaisille vanhemmille oudolta – moni kysyykin: “Mitä lapsi voi oppia puolessa tunnissa kerran viikossa?”
Ukrainalaiset vanhemmat tarvitsevat lisää tietoa suomalaisesta mallista ja sen hyödyistä.
Monille perheille haasteena on myös ukrainankielisten harrastusten vähyys. Vanhemmat toivovat, että lapset säilyttävät kielensä ja yhteytensä kotimaahan sekä saavat ukrainankielisiä kavereita. Ukrainalaiset yhdistykset järjestävät jonkin verran toimintaa, mutta lähinnä suurissa kaupungeissa. Yhdistysten resurssit ovat varsin rajalliset.
Tunnen perheitä, jotka matkustavat joka viikonloppu Lohjalta tai Riihimäeltä Helsinkiin, jotta lapset pääsisivät ukrainankieliseen kerhoon. Joskus itse sisällöllä ei ole väliä - piirtäminen, kuoro tai käsityöt käyvät – tärkeintä on, että toiminta on ukrainaksi. Ukrainan apukeskuksessa Vallilassa kaikki ryhmät täyttyvät heti.
Monet ukrainalaiset ohjaajat ovat valmiita järjestämään harrastuskursseja lapsille, mutta heidän toimintansa edellyttää tukea. Yksi keino, jolla seurat voivat auttaa, on kutsua ukrainalaisia ohjaajia mukaan tai tarjota tiloja heidän ryhmilleen.
Samalla on tärkeää, että ukrainalaislapset osallistuvat myös suomalaisiin harrastusryhmiin. Kun lapsi löytää samanhenkisiä kavereita ja saa tunteen kuulua joukkoon, kotoutuminen etenee luontevasti. Tämä on erityisen merkityksellistä nuorille, jotka elävät murrosiän ja sopeutumisen haasteita yhtä aikaa. Monet kaipaavat ystäviään Ukrainassa ja kokevat vaikeaksi tutustua suomalaisiin ikätovereihin. Joukkueurheilu ja muut yhteiset harrastukset voivat auttaa heitä löytämään paikkansa uudessa ympäristössä.
Harrastukset – olivatpa ne ukrainaksi tai suomeksi – tuovat lapsille turvallisuutta, osallisuutta ja toivoa tulevaisuudesta. Eräs ukrainalaisäiti kertoi, että kun hänen tyttärensä pääsi Suomessa takaisin rakkaan voimisteluharrastuksensa pariin, tuntui siltä kuin pala sodassa hajonneesta normaalista elämästä olisi palannut.
Nadiia Fedorova on Ukrainasta kotoisin oleva toimittaja ja valokuvaaja. Hän on asunut Helsingissä vuodesta 2021 miehensä ja kahden poikansa kanssa ja työskentelee Satakieli Mediassa. Lapsuudessaan Ukrainassa hän harrasti uintia ja kuorolaulua.
Kirjoitus on julkaistu osana Me-säätiön 10-vuotisjuhlajulkaisua.
.webp)
