HALO syntyi nuorten äänistä

Kun saimme tehtäväksemme suunnitella uuden nuorten keskuksen visuaalisen identiteetin Havukoskelle, ensimmäinen tunne ei ollut kirkas visio tai valmiiksi hahmottunut idea. Pikemminkin kyse oli innostuksen, uteliaisuuden, epävarmuuden ja sopivan jännityksen sekoituksesta, kirjoittavat Aalto-yliopiston opiskelijat Oliver Bäcksbacka ja Malviina Lauha.

Edessämme oli paikka, joka oli vasta muodostumassa, ja tehtävä, jonka merkityksen ymmärsi heti. Suunniteltavana ei ollut vain logo tai väripaletti, vaan ympäristö, johon nuoret voisivat kiinnittyä ja jonka he voisivat kokea aidosti omakseen.

Monesti visuaalista identiteettiä ajatellaan jonkinlaisena pintana. Suunnitellaan nimi, värit, tunnus ja muutama sovellus, jonka jälkeen kokonaisuus on valmis. Tämän projektin aikana kävi kuitenkin nopeasti ilmi, että vahva identiteetti ei synny ulkoasusta yksin. Se syntyy ymmärryksestä. Ennen kuin voidaan päättää, miltä jokin näyttää, täytyy ymmärtää, kenelle sitä ollaan tekemässä ja miksi.

Havukoskea havainnoimassa‍

Työ alkoi Havukoskeen tutustumisella. Ensimmäinen kierros alueella oli harmaa ja kostea syysaamu, jolloin mikään ei näyttänyt erityisen valmiilta tai näyttävältä. Juuri siksi ympäristöä tuli tarkasteltua tavallista tarkemmin. Betonisten rakennusten keskeltä löytyi kirkkaita väriaksentteja, katutaidetta, yllättäviä yksityiskohtia ja vehreyttä. Alueessa oli samaan aikaan karheutta ja lämpöä, arkisuutta ja energiaa. Tuntui kuin harmaan pinnan alta olisi pilkahdellut pieniä valonsäteitä.

Mitä enemmän aluetta havainnoi, sitä enemmän huomasi yksityiskohtia, joita ei ensimmäisellä kerralla nähnyt lainkaan. Sama päti myös ihmisiin. Suunnitteluprosessin tärkeimmäksi osaksi muodostuivat lopulta alueen nuoret.
‍

Nuorten ajatukset suunnittelun lähtökohtana

Järjestimme kyselyitä ja kävimme kouluilla keskustelemassa nuorten kanssa siitä, millaiselle paikalle Havukoskella olisi tarvetta. Jo ensimmäisten keskustelujen aikana kävi ilmi, kuinka paljon ajatuksia nuorilla oli. Kun heille annettiin aikaa ja mahdollisuus kertoa näkemyksistään omalla tavallaan, vastaukset eivät jääneet yksittäisiksi kommenteiksi. Niistä alkoi muodostua kuva siitä, millaista paikkaa todella kaivattiin.

Kaikki eivät tietenkään istuneet rauhallisesti pohtimassa vastauksiaan. Joku saattoi vaihtaa aihetta lennosta, toinen heittää väliin vitsin ja kolmas innostua kertomaan viidestä eri ideasta yhtä aikaa. Juuri siinä piili kuitenkin keskustelujen arvo. Monesti juuri spontaanit kommentit ja nopeasti heitetyt ideat paljastivat kaikkein aidompia näkökulmia siitä, millaisia tiloja ja mahdollisuuksia nuoret oikeasti kaipaavat.

Keskusteluissa nousi esiin erityisesti toive paikasta, jossa voisi viettää aikaa ilman jatkuvaa suorituspainetta. Paikasta, jossa ei tarvitsisi olla erityisen hyvä missään päästäkseen mukaan. Nuoret puhuivat mahdollisuudesta kokeilla uusia harrastuksia, tavata uusia ihmisiä ja löytää tekemistä matalalla kynnyksellä. Monelle tärkeintä ei lopulta ollut itse harrastus vaan se, että olisi paikka, jossa voisi tuntea kuuluvansa joukkoon.

Yhteisöllisyyden merkitys nousi esiin yhä uudelleen. Vaikka keskusteluissa puhuttiin erilaisista aktiviteeteista ja tiloista, niiden taustalla oli usein sama ajatus. Ihmiset etsivät paikkoja, joissa he voivat kohdata toisiaan. Uusi nuorten keskus näyttäytyi mahdollisuutena löytää uusia kavereita, kokeilla jotain uutta tai yksinkertaisesti viettää aikaa turvallisessa ympäristössä.

Samalla keskusteluissa näkyi nuorille ominainen tapa suhtautua asioihin pilke silmäkulmassa. Vaikka aiheena olivat vapaa-aika, harrastukset ja arjen mielekkyys, mukana kulki jatkuvasti huumoria, keveyttä ja kykyä heittäytyä tilanteeseen. Juuri se teki kohtaamisista aidon tuntuisia. Nuoret eivät välttämättä rakenna ajatuksiaan valmiiksi hiotuiksi kokonaisuuksiksi, mutta heidän tavassaan puhua on rehellisyyttä ja välittömyyttä, joka helposti katoaa vanhemmalla iällä.

Ehkä juuri siksi nuorten kanssa keskusteleminen oli projektin antoisinta antia. Aikuisena asioita tarkastelee helposti käytännöllisyyden, budjettien, aikataulujen ja toteutettavuuden kautta. Nuoret puolestaan lähestyvät asioita usein mahdollisuuksien näkökulmasta. He uskaltavat ehdottaa asioita, jotka eivät välttämättä ole heti realistisia, mutta jotka avaavat uusia tapoja ajatella. Moni projektin kiinnostavimmista ajatuksista syntyi juuri tällaisista keskusteluista.

Valosta yhteiseksi ajatukseksi

Vähitellen huomasimme palaavamme yhä uudelleen saman ajatuksen äärelle. Valoon.

Ei pelkästään visuaalisena elementtinä vaan näkyväksi tulemisen vertauskuvana. Valo johdattaa, lämmittää, kutsuu ja antaa tilaa. Se tuo esiin asioita, jotka muuten jäisivät huomaamatta. Samalla valo sisältää kaikki värit, aivan kuten yhteisö rakentuu erilaisista ihmisistä, näkökulmista ja tarinoista.

Ajatus tuntui luontevalta lähtökohdalta identiteetille, jonka keskiössä ovat nuoret itse.Emme halunneet rakentaa identiteettiä rakennukselle, vaan ihmisille, jotka tulevat käyttämään sitä.

Tästä ajatuksesta syntyi HALO.

Nimessä yhdistyvät Havukoski ja valo. Se viittaa yhtä aikaa paikkaan ja valokehään, ilmiöön, jossa valo ympäröi kohteensa ja tekee sen näkyväksi. Ajatus tuntui osuvan projektin ytimeen. HALO on Havukosken oma valo. Paikka, joka kokoaa ihmisiä yhteen ja ennen kaikkea paikka, jossa jokaisella on mahdollisuus tulla nähdyksi.
‍

Identiteetti rakentuu kuuntelemalla

Sama ajatus ohjasi myös visuaalista suunnittelua. Havukosken ympäristöstä löytyneet lämpimät sävyt kasvoivat kirkkaaksi ja hehkuvaksi värimaailmaksi. Tähtimäinen tunnus rakentuu valon, energian ja yhteen tulemisen ajatukselle. Liikkeen tunne, värien hehku ja nuorten keskuksen tilaan suunnitellut valaistuselementit muodostavat identiteetin, joka ei ainoastaan näytä valolta, vaan pyrkii ilmentämään sitä, mitä valo tässä yhteydessä merkitsee.

Jälkikäteen ajateltuna projektin tärkein oivallus ei liittynyt väreihin, typografiaan tai tunnuksen muotoon. Se liittyi kuuntelemiseen. Mitä enemmän vietimme aikaa Havukoskella ja mitä enemmän kuulimme nuorten näkemyksiä, sitä selvemmäksi kävi, ettei kyse ollut uuden nuorten keskuksen ilmeestä vaan sen käyttäjien näkyväksi tekemisestä.

Lopulta hyvä identiteetti ei ehkä olekaan se, joka näkyy kaikkein kirkkaimmin. Se on identiteetti, jossa käyttäjät tunnistavat itsensä. HALO ei ole vain tunnus nuorten keskukselle. Se on identiteetti yhteisölle, jonka tärkein tehtävä on tarjota tilaa kohdata, kokeilla, kasvaa ja loistaa omalla tavallaan.

Ja ehkä juuri siksi projektin kantavaksi ajatukseksi valikoitui valo. Siksi, että se auttaa näkemään toisemme.

Teksti: Oliver Bäcksbacka ja Malviina Lauha

Opiskelijat Oliver Bäcksbacka, Malviina Lauha ja Alex Stöd suunnittelivat HALOn visuaalisen ilmeen ja nimen osana Aalto-yliopiston projektikurssia.

Työ syntyi osana Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Visual Communication Design (VCD) -ohjelman Experiment Process -kurssia syksyllä 2025. Me-säätiö toimi kurssin asiakkaana, ja yhdeksän opiskelijatiimiä työsti ehdotuksensa tulevan keskuksen visuaalisesta identiteetistä. Opetustiimiin kuuluivat Markus Joutsela, Päivi Helander ja Virva Haltsonen.