Talo, jossa jokaisella on tulevaisuus

Onko se nuorisotalo? – Ei ole.
Onko se avoin päiväkoti? – Ei ole.
Onko se iltapäiväkerho? – Ei ole.

Tämän tyyppisiä keskusteluja kävimme viime syksynä tiuhaan, kun perustimme Me-säätiön rahoituksella yhdessä Keravan kaupungin kanssa Me-talon, jonka tavoitteena on ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä. Ihmisillä tuntui olevan tarve määritellä, luokitella ja lokeroida talo ja ennen kaikkea sen kohderyhmä: onko talo lapsiperheille, koululaisille, teineille vai nuorille aikuisille? Vastauksemme, että talo on kaikille, herätti hämmennystä ja välillä jopa epäuskoa.

Talo, jossa voi tehdä asioita, joita ei muuten tekisi

Vielä vaikeampi konsepti meille itsellemme sekä ympäristölle oli se, ettei talossa ollut sen auettua valmista ohjelmaa eikä edes suunnitelmaa siitä. Meillä oli kova kiusaus alkaa järjestää ohjelmaa, mutta päätimme sietää epätietoisuutta ja odottaa, että ohjelmaa alkaisi syntyä talon kävijöiden tarpeista, toiveista ja ehdotuksista. Kun keravalaiset saivat kiinni ideasta, alkoi toiveita ja ehdotuksia vyöryä. Moni kertoi, ettei ollut osannut kuvitellakaan sellaista paikkaa, jossa kaikki toiminta lähtee kävijöistä, jossa kävijät toimivat itse ja jossa eri ikäiset ihmiset kohtaavat.

Näiden muutamien kuukausien aikana toimintaa on ollut jo todella paljon: mm. parisuhdeiltaa, läksykerhoa, peli-iltaa, käsityökerhoa, keppihevosten askartelua, perhekahvilaa, kansainvälistä kahvilaa, nuorten tietovisaa, erityislasten vanhempien ryhmää, leffailtaa, Taido-esittelyä, Hetken rauhaa -vanhempainryhmää, imetystukiryhmää, kesätöiden hakuopastusta, musiikkituokioita, lapsikeliaakikkojen tapahtumaa.

Talo, jossa voi kokea olevansa oikeassa paikassa

Kävijät sanovat, että Keravan Me-talossa on jotain maagista. He kokevat lämpöä ja välittämistä heti sisään astuessaan. He kokevat tulevansa kohdatuiksi. Talo on osoittautunut paikaksi, jonne ihmiset voivat kuulua. Sellaisetkin, jotka eivät aiemmin ole kokeneet kuuluvansa mihinkään.

Me-talon myötä olen herännyt ihmettelemään, miksi meillä on eri ikäryhmille omat erilliset kokoontumispaikkansa. Miksei samaan tilaan voisi yhdistää esimerkiksi avointa päiväkotia, nuorisotaloa, iltapäiväkerhoa, harrastustoimintaa ja senioreiden kohtaamispaikkaa uudenlaiseksi yhteisölliseksi taloksi? Miksi lokeroimme ihmiset iän ja elämänvaiheen mukaan? Miksemme antaisi ihmisten kohdata yli keinotekoisten rajojen?

Hallituksen LAPE-kärkihankkeen innoittamana koko maassa kehitetään nyt perhekeskuksen kohtaamispaikkatoimintaa lapsiperheille. Mutta menikö tämä juna jo? Mitä enemmän näen Me-talomme toimintaa, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että Me-talot ovat itse asiassa edistyneempi versio kohtaamispaikasta ja että kohtaamispaikat pitää rakentaa Me-talo -mallin mukaan.

Talo, joka tekee vaikutuksen

Olemme jo nyt nähneet, miten Me-talo on vaikuttanut ihmisten elämään. Muualta muuttanut pienten lasten äiti on saanut ystäviä ja tukiverkostoja. Koulukiusattu lapsi on saanut apua. Yksinäinen koululainen on saanut ystävän. Teini-ikäinen on saanut ensimmäisen työkokemuksensa. Vanhempi on saanut työkaluja arjen kasvatuspulmiin. Eläkeläinen on huomannut, että häntä tarvitaan lapsiperheiden tukena. Nuori aikuinen on vihdoin löytänyt paikan, johon hän voi kuulua. Arka ja syrjäänvetäytyvä nuori on rohkaistunut puhumaan vieraille ihmisille. Moni on saanut uuden harrastuksen, turvallisia ihmissuhteita, onnistumisen kokemuksia ja merkityksellistä tekemistä.

Nämä yksilötason vaikutukset ovat näkyneet ihmisten arjessa välittömästi. Lasten ja nuorten hyvinvointia kuvaavissa tilastoissa ne näkyvät viiveellä. Haasteenamme on, miten vakuutamme rahoittajat siitä, että tämä ihmisten keskinäisessä vuorovaikutuksessa syntyvä arjen tuki kantaa ja maksaa itsensä takaisin.

Pia Metsähuone
pia.metsahuone@mll.fi

Kirjoittaja Pia Metsähuone on Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja. MLL Uudenmaanpiiri koordinoi Me-talo Keravan toimintaa.
http://uudenmaanpiiri.mll.fi/
Tule perhekummiksi!
www.olettärkeä.fi

Vieraskynä 5.3.2018