Moni jää vaille perusasteen jälkeistä tutkintoa – mitä se maksaa yhteiskunnalle?

Syrjäytymisen dynamiikka 

Syrjäytymistä on monenlaista. Nuorilla voi olla osattomuuden kokemusta tai väliinputoamista. Yksinäisyyttä, ahdistuneisuutta ja tulevaisuuden pelkoa. Yksilöllistä tietoa keräämällä ymmärrämme paremmin syrjäytymistä kokemuksena: inhimillisenä moniulotteisena tragediana.  Vastaavasti syrjäytymisen dynamiikkaa – ilmiön syntymistä, mittakaavaa ja voimakkuutta – voidaan tarkastella erilaisista tietolähteistä ja rekistereistä koostuvasta pitkittäisseurannasta (http://data.mesaatio.fi/syrjaytymisen-dynamiikka .

Syrjäytyminen on inhimillisen kriisin ohella myös taloudellinen haaste yhteiskunnalle. Todennäköisyys työelämän ulkopuolelle jäämisestä kasvaa merkittävästi, jos nuori on jo varhaisaikuisuudessa jäänyt syrjään työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle.

Työttömyyden rakennetta koskevien analyysien mukaan työllistymisen todennäköisyys vaihtelee sen mukaan, millainen tausta hänellä on (ks. Hiilamo et. al). Tyypillisesti työllistymistä vaikeuttavat vähäinen koulutus ja muut inhimilliseen pääomaan liittyvät tekijät. Lisäksi työnsaantia estää vähäinen työhistoria. Pitkittynyt työttömyys taas ruokkii työttömyyttä.

Viime-aikaisten tutkimukset ovat tuoneet uutta tietoa syrjäytymisriskissä olevien nuorten palveluiden ja etuuksien käytöstä aiheutuneista kustannuksista. Julkisuudessa esitetty arvio siitä, että yksi syrjäytynyt nuori maksaa noin miljoona euroa, on varsin karkea. Kokonaissumman karkeata arviota parempi vaihtoehto on katsoa syrjäytymistä jostakin tietystä näkökulmasta.

Syrjässä koulutuksesta

Aleksi Kalenius toteaa talouspolitiikan arviointineuvoston raportissa hätkähdyttävän faktan. Nuorten ikäryhmien koulutustason nousu on pysähtynyt, ja 1970-luvun lopulla syntynyt sukupolvi on jäämässä kaikkien aikojen koulutetuimmiksi suomalaisiksi. Historiallisella käänteellä on hintansa. Peruskoulun varaan jäävistä aiheutuu heidän elinajaltaan noin 295 000 euron menetys julkishallinnolle (ks. Hilli et.al: http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135714/YP1706_Hilliym.pdf?sequence=2&isAllowed=y). Summa on keskimääräinen, sillä kaikki peruskoulun varaan jäävät eivät syrjäydy tai ajaudu pois työmarkkinoilta. Toisaalta osa aiheuttaa selvästi enemmän kustannuksia.

Jos tarkastelemme esimerkiksi vuonna 1987 syntyneitä, kun he täyttivät 30 vuotta, voimme nähdä, että 7 903 henkilöllä ei ollut perusasteen jälkeistä tutkintoa. Tästä seuraa yllä kuvatun laskelman perusteella yhteiskunnalle yhteensä 2,3 miljardin euron kustannukset elinkaaren aikana. Kustannukset syntyvät menetetyistä tuloveroista ja maksetuista työmarkkina-, asumis- ja toimeentulotuista. Lukua voidaan pitää minimikustannuksena, sillä osa olennaisista kustannuksista puuttuvat esimerkiksi kulutusverot, työttömien aktivointitoimenpiteet, erikoissairaanhoito, työkyvyttömyyseläkkeet yms., eikä luvussa ole huomioitu Suomeen muuttaneita kolmekymppisiä lainkaan.

Mitä 2,3 miljardista pitäisi päätellä?

Jos onnistuisimme vähentämään esimerkiksi vuonna 1997 syntyneiden osalta vain perusasteen varassa olevien kolmekymppisten määrää esimerkiksi 10 %, säästyisi yhteiskunnan kustannuksista arviolta 230 miljoonaa euroa (kumulatiivisesti elinkaaren aikana). Tähän haasteeseen vastaamista voidaan pitää realistisena, koska suurin osa (n. 60 %) niistä nuorista, jotka jäävät ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa, ovat ihan tavallisista perheistä (ei tunnistettuja riskitekijöitä). Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö erityistä huomiota kannattaisi keskittää ylisukupolvisen huono-osaisuuden torjuntaan. Väestön koulutustason nostaminen on kuitenkin todennäköisyyksien valossa vaikuttavin keino vähentää syrjäytyneiden kokonaismäärää 60 000 henkilöstä esim. 50 000 henkilöön.

Väestön koulutusasteen kasvattaminen ei tietenkään ole ilmaista, mutta ennaltaehkäisemisen kustannus on tuskin lähelläkään sitä 295 000 euroa henkilöä kohden, joka jää yhteiskunnalle maksettavaksi silloin, kun mitään ei tehdä.

Jussi Pyykkönen, Tiina Ristikari, Petri Hilli

Vieraskynä julkaistu 28.9. 2018