Kavereita nolla

Lasten ja nuorten yksinäisyys

Kaunis nuori tyttö kertoo, etteivät hänen asiansa nyt niin huonosti ole. “Luojan kiitos, mulla on kavereita. Se on se tärkein, ilman niitä en jaksais.” Se, että kotiin ei ole menemistä, että asuntoa tai koulutusta ei ole ja että huumeet houkuttavat edelleen, on kurjaa. Muttei lainkaan niin kurjaa, kuin lapsuudessa koettu yksinäisyys.

 “Luojan kiitos, mulla on kavereita. Se on se tärkein, ilman niitä en jaksais.”

Alakoululainen poika on samalla linjalla: “Jos sais valita, niin mielummin ottaisin, et joku vaikka hakkais mua, mut silti mulla olis joku kaveri, kun tän, ettei kukaan edes huomaa mua. Mä luulen, ettei mun luokkalaiset ees muista mun nimeä. Tai no. Tiedän. Kun nyt just kävi niin.”

Sosiaalinen kipu – vastentahtoinen erillisyys muista – on kestämätöntä ja siksi kautta aikojen myös yksi suosituimmista rangaistusmenetelmistä. Yksinäisyys satuttaa, siitä emme pääse mihinkään.

Ei ihan pikku juttu

Lapsista ja nuorista lähes joka viides kokee jossakin vaiheessa elämäänsä yksinäisyyttä. Suurella osalla paha olo on kuitenkin vain hetkellistä,
 ja se liittyy esimerkiksi parhaan kaverin muuttoon, koulun vaihtoon 
tai vanhempien eroon. Heistä en olisi kovin huolissani, mutta heistä vajaasta 10 prosentista, joilla yksinäisyys jatkuu vuodesta, tilanteesta ja kontekstista toiseen, olen kovastikin huolissani.

Yksinäisyystutkimuksia on viime vuosina julkaistu enenevässä määrin,
 ja vaikutuksista lasten ja nuorten psykososiaaliseen huonovointisuuteen tiedetään jo paljon. Sekä omamme että kansainväliset tulokset ovat sangen yksimielisiä – yksinäisyys linkittyy muun muassa pelkoihin, ahdistuneisuuteen, sosiaaliseen fobiaan, masennukseen, itsetuhoisuuteen ja toteutuneisiin itsemurhiin.

Yllä olevan ketjun katkaisemiseksi tarvitaan vielä paljon yksityiskohtaista tietoa erityisesti yksinäisyyden synty- ja vaikutusmekanismeista
 sekä instituutioiden merkityksestä sen kehityksellisissä jatkumoissa. Meneillään olevan ALONE-tutkimushankkeeni tavoitteena on yhteistyössä neljän eri tiedekunnan ja kliinisten yksikköjen asiantuntijoiden kanssa selvittää muun muassa äitien, isien, lasten ja nuorten yksinäisyyden ja masennuksen jatkumoita ja interaktioita aina raskausajalta yläkoulun loppuun. Toiveena on löytää hyviä työkaluja yksinäisten auttamiseen.

Yksinäisyys – menolippu masennukseen?

Yksinäisyys on varsin usein ensimmäinen oire siitä, ettei lapsen tai
 nuoren psykososiaalinen vointi ole kunnossa. Silti vasta masennus – jota yksinäisyys vahvasti jo lapsuudessa ennustaa – on yleensä ensimmäinen, johon nuorella on mahdollisuus saada apua. Mikäli hän on tarpeeksi vahva sitä hakemaan.

Lähde: Junttila, Niina (2015) Kavereita nolla. Lasten ja nuorten yksinäisyys. Tammi

Vieraskynä 27.10.2015

Niina Junttila
Kasvatuspsykologian dosentti Niina Junttila on tutkinut lasten ja nuorten yksinäisyyttä Turun yliopistossa useissa monitieteisissä tutkimushankkeissa, ja hänen tutkimuksiaan on julkaistu kansainvälisissä tieteellisissä aikakauslehdissä.
Kavereita nolla on Junttilan ensimmäinen suuren yleisön tietokirja.