Tämän voisi tehdä paremminkin

Arki ensin -ohjelma esittää, että palveluntuottajat siirtäisivät huomionsa asiakkaista ihmisiin ja tarpeista toimintakykyyn.

Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana Suomeen on muodostunut sosiaalisten ongelmien hallintajärjestelmä. Sen tehtävänä on vastata erilaisiin viheliäisiin ongelmiin, jotka eivät selkeästi kytkeydy sosiaalisiin riskeihin, kuten lapsuuteen, vammaisuuteen, sairauteen ja vanhuuteen. Tähän hallintajärjestelmään kuuluu erilaisia tulonsiirtoja ja palveluja, kuten toimeentulo- ja asumistuki, kuntouttava työtoiminta, sosiaalinen kuntoutus sekä erilaisia kohdennettuja ja täydentäviä palveluja.

Riskien hallintaa vai ongelmanratkaisua?

Sosiaali- ja terveyspolitiikan professorina suhtaudun tähän hallintajärjestelmään ristiriitaisin tuntein. Yhtäältä on selvää, että sosiaalipolitiikan pitäisi vastata ensisijaisesti ja ennaltaehkäisevästi sosiaalisiin riskeihin, ja sosiaalisten ongelmien alueen tulisi olla mahdollisimman pieni.

Kysymys kuuluukin, kuinka palvelujen kokonaisuus on parasta rakentaa, jotta se parhaalla mahdollisella tavalla tukisi ihmisten elämää. 2000-luvun vastaus on muodostunut neljästä tekijästä, jotka ovat työntekijöiden parempi koulutus, ennaltaehkäisevät toimenpiteet, moniammatilliset tiimit sekä asiakassuunnitelmat. Näitä täydentämään, “kompleksisia tapauksia” hoitamaan, on pyritty luomaan erikoistuneita keskuksia. On pyritty vastaamaan asiakkaan ”tarpeisiin”.

Kaikki tämä on ollut selkeää edistystä aikaisempiin toimintamalleihin nähden. Kehitys on myös tukenut suurinta osaa potentiaalisesta asiakaskunnasta. Kuitenkin palvelujen tuottaminen kaikkein heikoimmassa asemassa oleville ihmisille on edelleen monella tapaa haasteellista. He tyypillisesti kärsivät ylisukupolvisesta huono-osaisuudesta, jossa vanhempien valinnat vaikuttavat lasten (ja lastenlasten) elämän edellytyksiin.

Miten toimenpide juurtuu osaksi ihmisten todellista arkea?

Kun poliitikot puhuvat heikossa asemassa olevien suojaamisesta, heidän tulisi konkreettisestikin kohdistaa huomionsa nimenomaisesti tähän ryhmään. Keskeinen osa Arki ensin -periaatetta on palveluntuottajan huomion siirtäminen asiakkaista/potilaista ihmisiin ja tarpeista toimintakykyyn. Tällöin palveluntuottajan, on hän sitten ammattilainen, vertaisauttaja tai läheinen, on hyvä kysyä yhä uudestaan, miten tämä tai tuo toimenpide voisi juurtua osaksi ihmisten elämää. Ellei jokin toimenpide vahvista arkea pysyvästi, sen vaikuttavuus jäänee aikalailla olemattomaksi.

Älykäs annostelu ja oikea hetki

Toimintakyvyn tukeminen edellyttää älykästä palvelujen annostelun taitoa. Palvelut tulee kohdistaa tiiviinä ajanjaksoina sinne, missä niiden vaikutus on suurin. Tämä edellyttää ymmärrystä niistä hetkistä, jolloin asiakkaan motivaatio ja palvelujärjestelmän mahdollisuudet kohtaavat. Työtä tekevältä henkilöltä vaaditaan kokemukseen perustuvaa käytännön järkeä. Näin työstä tulee myös palkitsevaa työntekijälle ja hänen asiakkaalleen.

Tämä kuulostaa yksinkertaiselta, mutta käytännössä nostaa esiin monia kysymyksiä siitä, miten sosiaalialan työtä tehdään ja mitä työntekijältä ja asiakkaalta voi intensiivisissä kohtaamisissa vaatia. Samaten se vaatii kehittämistoiminnan uudistamista erillisistä hankkeista kohti työn osana tapahtuvaa kehittämistä. Tässä on paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia. Tämän voisi tehdä paremminkin.

Juho Saari

VTT
Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaani 1.1. 2019–
Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori
Tampereen yliopisto
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta

Blogi 10.5.2019


Arki ensin -ohjelmaan mukaan lähteneet vaikuttajat kertovat blogissamme ajatuksistaan. Keskustelu on tärkeää, ja kriittisetkin huomiot ovat tervetulleita, jotta voimme kehittää ohjelmaa paremmaksi. Arki ensin ei saa jäädä vain sanoiksi. Se on vietävä konkretiaan, teoiksi.
Tervetuloa mukaan keskustelemaan sosiaalisessa mediassa: #arkiensin