Rooleista tavalliseen arkeen

Olin yläkoulun alkuun saakka tavallinen miehen alku. Sitten tapahtui jotain, mikä muutti elämäni suunnan.

Seitsemännellä luokalla minulla oli yksi hyvä kaveri, joka tänään – noin 16 vuotta myöhemmin – on vakituisessa työssä ja huolehtii perheestään. Puuhasimme yhdessä kaikenlaista, emme häirinneet aikuisia. 

Kahdeksannen luokan alkaessa tapahtui jotain, joka muutti suunnan. Paras ystäväni vaihtui. Olin ala-asteen aikana kaveerannut toisen pojan kanssa. Hän oli ajautunut elämän sivupoluille. Palasin hänen seuraansa. 

Tein sen mitä muut eivät uskaltaneet

Hain uuden kaveriporukan hyväksyntää. Olin se, joka ottaa eniten kaljaa. Joka kestää eniten lääkkeitä. Joka on niin sekopää, että ajaa viritetyllä kevarilla 160 km/h tiellä, joka on mutkainen ja jossa rajoitus on 60 km/h. Tein sen mitä muut eivät pystyneet tai uskaltaneet. Olin hurjapää.

Mukauduin pahan pojan rooliin, mutta en voinut hyvin. Koin, että minut savustettiin koulusta ulos. Ahdistuin ja päädyin psykiatriseen osastohoitoon, jossa suoritin peruskoulun loppuun. Hurjan pojan näytös loppui siihen.

Sain näytellä mielenterveyspotilasta

Psykiatrisessa hoidossa minulla todettiin vakava-asteinen masennus ja psykoottisuutta. Opin uuden roolin, nyt hain psykiatrisen hoidon hyväksyntää. “Okei, masennus ja psykoottisuus ovat siis osa minua, ja minun täytyy käyttäytyä sen mukaan.” Niistä tuli asioita, joihin pystyin vetoamaan, kun jokin ei kiinnostanut. Sain erityisvapauksia ja erityiskohteluakin. Samalla kuuluin johonkin suurempaan – mielenterveyspotilaisiin. 

Hauskasta honkkeliksi

Kun seuraava esirippu nousi, näytös oli ammattikoulu. Päädyin luokalle, jossa en tuntenut juuri ketään. Vanhat kaverit ajautuivat erilleen. Aloin näytellä lennokkaan ja hauskan nuoren roolia.

Tätä ei kestänyt pitkään. Yksi luokkatovereistani asui tuolloin kasiluokan kaverini naapurissa. Aloimme uudelleen liikkua samoissa porukoissa. Palasin honkkelin rooliin.

Sain tukihenkilön, joka käännytti minut uskoon. Minusta tuli hihhuli. Tapasin sitä kautta tytön, jonka kanssa aloin seurustella. Jonkin ajan kuluttua päätimme luopua uskosta. Aloimme porukan mukana polttaa pilveä ja juoda viinaa. 

Tuli ero, joka musersi minut. Hain lohtua päihteistä, jotka eivät helpottaneet. En tiennyt mistä voisin hakea apua. Lopulta menin lääkäriin. Hän määräsi rauhoittavia. Eivät auttaneet, joten otin niitä liikaa. Tehostaakseni lääkkeiden vaikutusta join myös alkoholia. Halusin vain sammua.

Sitten tuli huostaanotto. Koin sen vankilaksi, johon oli pakko sopeutua. Huostaanoton jälkeen palasin kotikulmille, tyhjän päälle. Lopetin ammattikoulun, olinhan jo 18-vuotias ja vapaa päättämään.

Lennokas robotti

Minut ohjattiin paikalliselle työpajalle tekemään “robotin” hommia. Vihasin sitä. Siinä porukassa roolikseni muotoutui taas se lennokas persoona, jota olin ammattikoulun alussakin. Olin liiankin lennokas, ja minut lähetettiin ADHD-testeihin. Diagnoosi varmistettiin, ja omaksuin ADHD:n osaksi identiteettiäni. 

Olin jäänyt yksin masennuksen ja ADHD:n kanssa. Sitten tapasin naisen, josta tuli poikani äiti. Jäimme kotiin neljän seinän sisälle. Eristäydyimme. Kummallakaan ei ollut kaverisuhteita. Onneksi minulla oli yksi ystävä, joka ei koskaan jättänyt, ei hylännyt: hoitojärjestelmä, johon voin luottaa ja turvautua. Kun kaipasin kodin ulkopuolista elämää tai keskustelua aikuisten ihmisten kanssa, hakeuduin vastaanotolle. 

Mistä psykiatrin kanssa saa parhaiten jutun juurta aikaan? Mielenterveysongelmista. Kerroin ehkä vähän liioitellusti omia tuntemuksiani. Niiden taustalla olevia seikkoja ei koskaan kyselty. En osannut itsekään elämääni ymmärtää. 

Mutta osasin käyttää nettiä. Opin aasta ööhön, miten mikäkin mielen sairaus toimii niin oireiden kuin aivokemian kannalta. Minun oli helppo nähdä sairauksien piirteitä itsessäni, joten punoin mielessäni lankoja oireiden, lääkkeiden vaikutusten ja itseni välille. Minusta tuli mielialalääkkeiden spesialisti. Osasin pitää hoitokontaktista kiinni silloinkin, kun arki ei sortunut.

Lääkkeitä lääkkeiden päälle

Vuosien kuluessa seurustelin paljon hoitojärjestelmän kanssa. Pääsin osastolle, kun seinät kaatuivat päälle. Hoito keskittyi lääkkeisiin. Kun jokin ei toiminut, kokeiltiin seuraavaa. Jossakin vaiheessa minulla oli 11 eri lääkettä käytössä: seitsemän säännöllistä ja neljä tarvittaessa. En syönyt aamiaista. Nielin aamulääkkeet kahvin vauhdittamana.

Miltä nämä vuodet näyttävät, kun tänään niitä katselen? Olen ollut alistuva persoona, mukautuva. Mennyt sen mukaan mitä muut näyttävät. 

Olen ollut epävarma siitä mitä teen. Kun en tiennyt tarkalleen mitä tehdä tai en ollut varma saanko tehdä sitä vapaasti omalla tavallani, menin lukkoon. En saanut mitään tehdyksi. Löysin pahalle ololle nimen: masennus. Ystäväkseni sain psykiatrisen hoidon. 

Potilaan roolista omaan elämään

Tarinani ei onneksi ole vielä päättynyt. Kahden viime vuoden aikana olen opetellut nuoren miehen tavallista arkea. Olen esimerkiksi oppinut syömään aamiaista ja ruokailemaan säännöllisesti. Aliravitsemus on korjaantunut. Painoa tullut lähes 10 kiloa lisää, mikä on pituuden mukainen normi tänään. Saneerasin omatoimisesti lääkitystä kahteen päivittäiseen ja kahteen tarvittaessa otettavaan. 

Hakeuduin vuoden kestäneeseen kokemusasiantuntijakoulutukseen. Pääsin työkokeiluun. Nyt minulla on ensimmäinen puolen vuoden työsopimus palkkatuella. 

En enää koe itseäni masennuspotilaaksi enkä ADHD:ksi, vaan nuoreksi mieheksi, joka opettelee tavallista elämää. Olen jatkamassa siitä, mihin miehen tavalliseen arkeen kasvaminen päättyi 16 vuotta sitten. Nautin siitä, että minulla on vapaa-aikaa, kun tulen työstä väsyneenä kotiin. Seinät eivät enää kaadu päälle.

Olisiko tämä jo omaa arkeani, ei enää ulkoa ohjautuneiden roolien näyttelemistä?

Ville Venesmäki

Kuva: Elias Lahtinen

Blogi 22.5.2019


Arki ensin -ohjelmaan mukaan lähteneet vaikuttajat kertovat blogissamme ajatuksistaan. Keskustelu on tärkeää, ja kriittisetkin huomiot ovat tervetulleita, jotta voimme kehittää ohjelmaa paremmaksi. Arki ensin ei saa jäädä vain sanoiksi. Se on vietävä konkretiaan, teoiksi.
Tervetuloa mukaan keskustelemaan sosiaalisessa mediassa: #arkiensin