Mihin kiire, kun on kyse lasten ja nuorten hyvinvoinnista?

Nyt tarvitaan kansallista arvokeskustelua kodeissa, työyhteisöissä, kouluissa ja varsinkin päättäjien taholla. Koulujärjestelmä ei saa olla hyvin pärjäävien nuorten etuoikeus, vaan sen tulee saattaa hyvään elämään 100 % meidän lapsista ja nuorista.

Kuulin 10 vuotta sitten tarinan, joka pysäytti minut. Entinen Finnairin työnjohtaja, jo 90-vuotias, oli päässyt katsomaan miten kiitotie 3:a rakennetaan. Mies oli aikanaan ollut itse rakentamassa koko Seutulan lentokenttää olympialaisia varten. Nykyinen projektipäällikkö oli etsinyt arkistoista vanhoja valokuvia kentän rakentamisen alkuvaiheesta. Vanha mies katseli vanhoja kuvia ja kertoi tarinan keväältä 1950.

”Eräänä keväisenä aamuna työntekijät tulivat parakille ja kertoivat, että lintu on tehnyt pesän yhden maansiirtokoneen taka-akselille. Siinä sitten porukassa mentiin sitä katsomaan. Siellä oli hieno pesä ja pesässä munia hautova emo. Ilmoitin miehistölle, että tätä konetta käytetään vasta sitten, kun poikaset ovat lähteneet pesästä. Sitä ennen on pärjättävä kahdella muulla koneella.”

Mitkä ovat ne asiat, joiden edessä minä pysähdyn

Olen viimeiset vuodet työkseni analysoinut ja selvittänyt nuoriin liittyviä pitkittyneitä ja vakavia konflikteja. Niitä selvitellessä olen saanut todeta, ettei meidän rakenteet anna mahdollisuutta pysähtyä – vai antaako? Opetussuunnitelma (OPS) -juna menee kovaa kouluissa, ja henkilökunta tekee oikein asioita. Silti minua välillä mietityttää, tehdäänkö siellä tehdä oikeita asioita. Mennään ohjeiden mukaan, ja pysähtyä ei saa.

Parhaimmat tulokset olemme konflikteja selvitellessä saaneet, kun koko opetus tarvittaessa pysäytetään ja tehdään toimenpiteitä, jotta koulu olisi taas turvallinen kaikille. Sovittelemme, ryhmäytämme tai kokeillaan jotain muuta.

Rohkeutta uudistua

Selvittämämme konfliktit eivät varsinaisesti kaipaa sormella osoittamista tai syyllisten etsimistä. Pitäisi kuitenkin rohkeutta tarkastella järjestelmäämme monella eri tasolla pitäen mielessä se oma linnunpesä. Miksi meillä on paljon syrjäytyneitä ja koulukiusattuja. Nykytutkimuksen mukaan näillä on iso yhteys. Tärkeintä aikuisten on ymmärtää ja hyväksyä, että kukaan ei halua olla ulkopuolinen. Ulkopuolisuus ei ole kenenkään oma valinta. Tarvitsemme kaikkien ymmärryksen siihen, että nämä ihmiset tarvitsevat muutakin kuin järjestelmän.

Miten voisimme muuttua? Ainakin olisi koko kansallinen arvokeskustelu paikallaan. Kodeissa, työyhteisöissä, kouluissa ja varsinkin päättäjien taholla. Me voimme tuoda näiden nuorten ja perheiden äänen, toiveet ja tarpeet esille, mutta emme heidän tarinoitaan. Ne ovat heidän omiaan ja kertovat sitten itse, kun haluavat.

Meillä on tahtoa, aikaa ja mandaatti

Voimme myös kertoa päättäjille, millaisilla keinoilla olemme saaneet kompleksiset konfliktit ratkaistua. Se on helppoa. Meillä on tahto, aikaa ja mandaatti. Saamme ohjata prosesseja yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Saamme pitää seurantaa perheiden kanssa ja kysellä, onko tilanne parempi. Se vaatii mahdollistavia rakenteita. Kun mitoitamme kaikkien ammattilaisten almanakat täyteen, eivät he osaa pysähtyä. Vaikka osaisivatkin, he eivät uskalla rikkoa organisaationsa normeja hyväksytyistä työtehtävistä. Tällöin kasvatusalan ammattilaisten työn rakenteet ovat liian jäykät tukeakseen lapsia ja perheitä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Koulujärjestelmä ei saa olla hyvin pärjäävien nuorten etuoikeus, vaan sen tulee saattaa hyvään elämään 100 % meidän lapsista ja nuorista.

Heikki Turkka
hankepäällikkö
Aseman Lapset ry

Kuva: Julia Saarholm

Blogi 28.5.2019


Arki ensin -ohjelmaan mukaan lähteneet vaikuttajat kertovat blogissamme ajatuksistaan. Keskustelu on tärkeää, ja kriittisetkin huomiot ovat tervetulleita, jotta voimme kehittää ohjelmaa paremmaksi. Arki ensin ei saa jäädä vain sanoiksi. Se on vietävä konkretiaan, teoiksi.
Tervetuloa mukaan keskustelemaan sosiaalisessa mediassa: #arkiensin