Mielekäs tekeminen on inhimillinen perusoikeus

Monelle suomalaiselle nykyiset työn ja koulutuksen menetelmät ovat rikki. Suomessa on 60 000 syrjäytynyttä nuorta, joita nykyiset työmarkkina- ja koulutusjärjestelmät eivät palvele lainkaan. Samaan aikaan työmarkkinat tarvitsisivat kymmeniä tuhansia uusia osaajia – ei kymmenen vuoden päästä, vaan juuri nyt.

Ongelmana on, että työtä ajatellaan yhä välttämättömänä pahana, joka on hoidettava, jotta laskut saadaan maksettua. Oppimista taas pidetään yhä pääasiassa keinona päästä työhön. Mutta mitä jos tekeminen ei kerta kaikkiaan nappaa?

Ongelma on visainen hyvinvointiyhteiskunnan näkökulmasta. Sen juuressa on kysymys siitä, miten ihminen voisi löytää sellaista tekemistä, josta hän on aidosti yksilönä kiinnostunut. Työ ja oppiminen pitäisi osata kytkeä ensi sijassa aitoon yksilölliseen kiinnostukseen, ja järjestelmät pitää päivittää niin, että kaikki pääsevät kokeilemaan uutta ja että kaikki työ kannattaa.

Perusasioita syrjäytymisen ehkäisyssä

Syrjäytymisen syyt ja sen ehkäisyyn tarvittavat keinot tunnetaan. Kyse ei ole rakettitieteestä vaan arjen perusasioista. Nuori ei jää syrjään, jos elämässä löytyy edes yksi aidosti rakastava aikuinen; jos perusasiat kuten ravinto ja uni ovat kunnossa; jos on tavoitteita ja joku joka kannustaa; jos on yhteisö, johon kuulua; ja jos on mielekästä tekemistä ja onnistumisen kokemuksia. Nämä ovat kaikki Me-säätiön Arki ensin -ohjelmassa tunnistettuja vaikutusalueita syrjäytymisen ehkäisyssä.

Edellä mainituista perusasioista työ ja oppiminen koskevat kolmea viimeistä. Työ ja oppiminen luovat luontaisesti selkeän tavoiterakenteen ja rytmin arkeen. Työpaikalla ja oppilaitoksessa syntyy sosiaalinen yhteisö. Ja ennen kaikkea työn ja siihen liittyvän oppimisen tulee olla mielekästä ja johdettu niin, että tekijä kokee voivansa saada asioita aikaan juuri omalla osaamistasollaan ja että hän kehittyy tekemisessään.

Sisäinen motivaatio edellä

Jotta työelämämme päivittyisi 2000-luvulle ja palvelemaan kaikkia suomalaisia, tulee koko järjestelmän ytimeen nostaa ensiksi kysymys sisäisestä motivaatiosta, toiseksi rakentaa koulutusjärjestelmät niin, että ne kehittyvät rinnan työmarkkinatarpeiden mukaan ja kolmanneksi paukuttaa tukijärjestelmät pika pikaa sellaiseen kuntoon, että kaikki työ kannattaa.

Sisäinen motivaatio tarkoittaa sitä, että ennen opintovalintoja kysytään, mitä nuori haluaa tehdä. Ei siis sitä, mikä hänestä tulee isona, vaan minkälaista arkea hän haluaa elää. Kuuluuko siihen koneiden kanssa hääräämistä, sosiaalista yhteistyötä vai vaikkapa kirjojen lukemista? Näiden aktiviteettien päälle voidaan rakentaa koulutuspolku, jossa tekijän kiinnostukset ja työmarkkinoiden tarpeet kohtaavat.

Erilaisia aidosti kiinnostavia aktiviteetteja voi toteuttaa työelämässä lukemattomin eri tavoin. Ihmisellä, joka kykenee kirjoittamaan paperille kymmenen kiinnostuksen kohdetta on laskennallisesti 3 628 800  mahdollista tapaa toteuttaa näitä aktiviteetteja arjessa. On matemaattisesti lähes välttämätöntä, että jonkinlainen työmarkkinakohtaantokin tällöin löytyy. Jos sen sijaan töitä etsitään tutkinto edellä, voi olla, ettei työnhakupalveluilla ole myydä kuin ei-oota.

Oma tie löytyy tekemällä

Mitä sitten, jos mikään ei kerta kaikkiaan nappaa? Tällöin tarvitaan kaksi asiaa. Ensin pitää varmistaa, että perusta on kunnossa syömisestä, nukkumisesta ja sosiaalisesta ympäristöstä lähtien. Toiseksi pitää mahdollistaa ja kannustaa laaja-alaisesti kokeilemaan uutta. Ihmisen ei pitäisi tehdä mitään, mitä hän ei halua tehdä – paitsi jos hän ei halua tehdä mitään, hänen pitäisi tehdä kaikkea. Tämä edellyttää tukijärjestelmien uudelleen ajattelemista niin, että kaikki tekeminen ja kokeileminen on kannattavaa ja että kokeilemisen mahdollisuuksia on.

Suomessa on käynnissä monia innostavia kokeiluja ja projekteja, jotka viitoittavat tietä uuteen työn ja oppimisen sisäismotivoituun liittoon. Esimerkiksi Academyn ja Sarasen muuntokoulutukset tai Sitran, Opetusministeriön, Demos Helsingin ja muiden toimijoiden tekemät jatkuvan oppimisen selvitykset näyttävät suuntaa siinä, miten voimme tarjota yhä useammalle mahdollisuuden toteuttaa itseään tavalla, joka on arvokas myös työmarkkinoilla.

Mielekäs tekeminen on inhimillinen perusoikeus. On aika päivittää hyvinvointiyhteiskunnan rakenteet ja järjestelmät sellaisiksi, että tästä perusoikeudesta myös pidetään kiinni.

Lauri Järvilehto
FT, työelämäprofessori
Aalto-yliopisto

Kuva: Mikko Raskinen

Blogi 17.7.2019


Arki ensin -ohjelmaan mukaan lähteneet vaikuttajat kertovat blogissamme ajatuksistaan. Keskustelu on tärkeää, ja kriittisetkin huomiot ovat tervetulleita, jotta voimme kehittää ohjelmaa paremmaksi. Arki ensin ei saa jäädä vain sanoiksi. Se on vietävä konkretiaan, teoiksi.
Tervetuloa mukaan keskustelemaan sosiaalisessa mediassa: #arkiensin