Mestarillekin tärkeintä on arki

Jääkiekkomaajoukkueemme voitti sunnuntaina sensaatiomaisesti kolmannen maailmanmestaruutensa. Juhlaa tästä menestyksestä toivottavasti riittää vielä pitkään mutta sen jälkeen koittaa arki – sekä Leijonille että faneille.

Kaikkien aikojen pisin Leijona ja joukkueen kapteeni, Marko ’Mörkö’ Anttila, oli Leijonien taistelun ilmentymä – ja mistä lähtökohdista. Jos joukkueen jo ennakkoon saamat tuomiot olivat kohtuuttoman kovia, voi vain kuvitella, millaisia haasteita lajissaan ulkoisilta mitoiltaan poikkeuksellisella urheilijalla on urallaan ollut. Anttilan toinen lempinimi, ’Lempäälän lempeä jättiläinen’, kertoo kapteenin koon ja kotipaikan lisäksi hänen asenteestaan ja luonteestaan.

Finaalipäivän Helsingin Sanomissa oli myös erinomainen henkilökuva Nikolai Alhosta, ensimmäisestä tummaihoisesta pelaajasta jalkapallon A-maajoukkueessa Huuhkajissa. Alhon tavallisesta poikkeava perhetausta lastenkoteineen ja adoptiovanhempineen ei ole hidastanut hänen jalkapalloilijan uraansa, päinvastoin. Tukea on riittänyt ja tukea on Alho itsekin ollut valmis antamaan kanssapelaajilleen, ’veljilleen’, kuten hän itse kuvasi.

Auta muita menestymään

Alholla ja Anttilalla on paljon yhteistä: vankka usko omaan tekemiseen, ainutkertainen mahdollisuus toteuttaa omia unelmiaan, menestyvä ura osana joukkuetta ja halu auttaa muita menestymään. Heidän avukseen on löytynyt valmentajia ja kanssapelaajia, jotka ovat luoneet edellytykset kehittyä parhaaksi. Ulkopuolisten on vaikea tietää millainen tausta ja ominaisuudet, kyvyt ja motivaatio, heillä on ollut ja millainen työmäärä menestykseen on todellisuudessa vaadittu.

Ymmärrä todelliset lähtökohdat

Valmentajien haastava tehtävä on ymmärtää pelaajiensa kaikki olennaiset taustat, kyvyt ja rajoitteet, niin henkiset, fyysiset, tekniset, taktiset kuin sosiaalisetkin. Ja auttaa koko joukkuetta kehittymään parhaimpaansa hyvin rajallisten yhdessäolovuorokausien aikana. Hyvin on Jukka Jalonen tiimeineen tuossa työssä onnistunut.

Mestaruudet, pokaalit ja juhlat torilla ovat tärkeitä kansallisen itsetuntomme ja yhteisöllisyyden kannalta. Kansakuntamme elinvoimaisuuden kannalta vieläkin tärkeämpää on, pystymmekö auttamaan ja tukemaan kaikkien lasten ja nuorten kyvykkyyksien kehittymistä; riippumatta rajoitteista, hidasteista tai haastavista lähtökohdista.

Menestys ei ole mahdottomuus

Suomen kaltaisen hyvinvointivaltion olisi kyettävä tarjoamaan tarvittavaa tukea paljon nykyistä paremmin, syrjässä työelämästä ja koulutuksesta on aivan liian suuri joukko nuoria. Eikä se olisi edes mahdoton tehtävä, koska tietoa, tekijöitä, osaajia ja resurssejakin meiltä jo löytyy. Toki valitettavasti löytyy myös sektorien välisiä turhia raja-aitoja.

Urheilussa toistetaan usein koripallovalmentaja John Woodenin viisautta siitä, että jokaisella on oltava mahdollisuus kehittyä niin hyväksi kuin se omien rajojen mukaan on mahdollista. Tämä toimintafilosofia toimii huippusuorituksen rakentamisessa, sillä vahvistetaan yksilöä hänen omista lähtökohdistaan ja tärkeänä osana joukkuetta ja sen avulla maajoukkueestamme voi tulla lajissaan maailman paras.

Huippuvalmennuksesta esimerkkiä syrjäytymisongelman ratkaisemiseen

Miksemme voisi soveltaa samaa positiivisen diskriminaation ja yksilöiden omista lähtökohdista johdettua valmennuksellista ajattelua myös niihin lapsiin ja nuoriin, jotka ovat syrjäytymisuhan alla? Arki ensin – ohjelman mukaan meidän on suunnattava huomiomme sinne, missä lapsilla ja nuorilla on erityistä painolastia koulurepuissaan. Tämä ei tarkoita universaalin, kaikille tasavertaisen, ajattelun hylkäämistä vaan sen vahvistamista niin, että jokaisen lähtökohdat ja edellytykset tunnistetaan yksilöllisesti.

Koulujärjestelmämme on huikea menestystarina ja yksi tasa-arvoisen yhteiskuntamme keskeisistä tukipilareista. Matemaattisten, kielellisten ja muiden akateemisten valmiuksien lisäksi ei-akateemiset elämäntaidot ja kyky hallita omaa elämää ovat olennainen osa kasvua ihmisenä-  ja aivan kriittisen tärkeitä syrjäytymisriskissä oleville.

Kolme konkreettista ehdotusta, miten voisimme toimia nykyistä paremmin:

Ensinnäkin, kaikille niille lapsille, joilla syrjäytymisen riskit ovat kasautuneet olisi löydettävä vähintään yksi turvallinen aikuinen, oma henkinen valmentaja tai koulutettu vertaismentori, jolla on riittävä ymmärrys heidän taustastaan ja erityispiirteistään ja joka auttaa löytämään oman harrastuksen, yhteisön tai kiinnostuksen kohteen.

Toiseksi, harrastustoiminta voidaan järjestää pääosin koulupäivän yhteydessä, jolloin se olisi parhaiten kaikkien saavutettavissa. Joillekin harrastus voi olla jopa tärkeä syy tulla kouluun. Toiminnan järjestämisen ei tarvitsisi kuormittaa julkisen sektorin työntekijöitä, vaan se hoidettaisiin järjestöjen, yhteiskunnallisten yritysten tai muiden arvopohjaisten organisaatioiden ammattilaisten toimesta.

Kolmanneksi, jo olemassa olevissa harrastuksissa (esim. lasten liikunnan valmennustiimeissä) tarvitaan lisää sosiaali- ja terveysalan osaamista. Lajitaitojen opettamisen lisäksi juniorijoukkueiden valmentajia pitää auttaa tunnistamaan ja auttamaan syrjäytymisuhan alla olevia. Esimerkiksi Icehearts on jo osoittanut miten monitaitoiset valmentajat voivat auttaa vaikeassa elämäntilanteessa olevia erittäin vaikuttavasti.

Lempeä jättiläinen arjessa

Tarvitsemme lasten ja nuorten tueksi lisää osaavia valmennustiimejä, rinnalle lempeitä jättiläisiä ja ymmärtäviä veljiä (ja siskoja). Emme voi kotikatsomoissakaan edes spekuloida ’löikö Mörkö sisään’ ennenkuin näiden tulevien mestarien arjessa on tapahtunut lukematon joukko oikeita asioita. Arkeen ja päivittäiseen työhön pitää aina panostaa ensin.

Kimmo J. Lipponen
toimitusjohtaja
ARVO

Blogi 29.5.2019


Arki ensin -ohjelmaan mukaan lähteneet vaikuttajat kertovat blogissamme ajatuksistaan. Keskustelu on tärkeää, ja kriittisetkin huomiot ovat tervetulleita, jotta voimme kehittää ohjelmaa paremmaksi. Arki ensin ei saa jäädä vain sanoiksi. Se on vietävä konkretiaan, teoiksi.
Tervetuloa mukaan keskustelemaan sosiaalisessa mediassa: #arkiensin