Lumijoki, Islanti ja harrastustakuu

“Lumijoen ihme”

Lumijoen kunnan sivuilla luodaan kuvaa “merellisestä maaseutukunnasta, joka tarjoaa laadukkaat palvelut sekä luontoa ja perinnearvoja kunnioittavan, viihtyisän ja turvallisen asuinympäristön itsenäisenä kuntana”.  Hienosta listasta jää puuttumaan se fakta, että Lumijoki on Suomen ainoa kunta , joka on toteuttanut ”harrastustakuun”. Lumijoen kunnan 8-9 luokkalaisista jokaisella on harrastus.

Lumijoen ja muiden kuntien tiedot selviävät Me-säätiön julkaisemasta harrastaminen -työkalusta, jonka tiedot perustuvat THL:n, Tilastokeskuksen ja Jyväskylän yliopiston aineistoihin.

Myös muualla on koettu onnistumisia. Olemme kuulleet ”Islannin ihmeestä” . Piskuisessa saarivaltiossa on onnistuttu viemään käytäntöön nuorisohjelma, jonka keskiössä on ”mielekkään harrastuksen” tarjoaminen jokaiselle nuorelle. Kunnianhimoinen ohjelma on vaatinut merkittäviä euromääräisiä panostuksia harrastamiseen. Islannissa on osattu laskea.

“Sama raha palautuu korkojen kera jo keskipitkällä aikavälillä, kun rahat säästyvät sote-puolelta”

Suomessa vastuu harrastamisen edistämisestä on edelleen vahvasti Opetus- ja kulttuuriministeriön harteilla. Harrastustakuuta kartoittaneessa raportissa kuvataan: ”Harrastuksissa yhdistyvät kaverisuhteiden vaaliminen, itsensä kehittäminen, lasten ja nuorten unelmat, omien vahvuuksien löytäminen, vuorovaikutus aikuisen kanssa sekä lapsen ja nuoren valinta käyttää vapaa-aikaansa mahdollisimman mielekkäästi. Harrastukset voivat myös ehkäistä syrjäytymistä ja olla keino auttaa syrjäytyneitä nuoria.”

Toisin kuin Suomessa, Islannissa aloitteellisia harrastamisen suhteen ovat olleet sosiaali- ja terveystoimen ammattilaiset.  Pitäisikö siis Suomessakin siirtyä Islantilaiseen malliin, jotta koko Suomi voisi olla kuin Lumijoki?

“Kyllä ja ei”

Suomen harrastamista kartoittaneen työryhmän -määrittely on oikeilla jäljillä. Kuten LIKES:n Kaarlo Laine kolumnissaan oivallisesti kuvaa, “harrastamisesta ei saisi tulla vain instrumentaalista välinettä, jolla tavoitellaan ulkopäin määritettyjä yhteiskunnallisia päämääriä.  Jos tavoite asetetaan yksilön ulkopuolelta kyselemättä hänen aidon kiinnostuksensa perään, miten käy sisäisen, harrastuksesta itsestään lähtevän motivaation”. Harrastamisen ei tule olla väline sote-kustannusten hillitsemiseksi. Emme me aikuisetkaan harrasta siksi, että julkisen talouden kestävyys olisi parempi. Vaan siksi koska me haluamme.  Lumijoen idylli on kestävä vain silloin, kun nuoria ohjaa heistä itsestään kumpuava aito tarve harrastamiselle.

Islannin mallissa hyvää on painotus “mielekkääseen ja vuorovaikutusta lisäävään tekemiseen”. Onnekkaimmilla meistä aikuisista on värikäs harrastustausta. Niin myös Sixten Korkmanilla. Vaikka Sixtenin varhaiset harrastukset eivät olleet menestystarinoita, ne ovat olleet merkityksellisiä tarinoita. Harrastukset ovat itsessään arvokasta vuorovaikutusta, riippumatta siitä tuottavatko ne (aikuisten määrittämien kriteerien mukaista) menestystä. Harrastuksissa oppii kanssakäymistä, palautteen antamista ja vastaanottamista, arkista elämää suuresti helpottavia sosiaalisia taitoja.

“Siksi harrastukseen kannattaa kannustaa”

Kaarlo Laine lopettaa kolumninsa vanhemmille suunnattuun ”kolmen koon neuvoon”: kuskaa, kustanna ja kannusta. Samat neuvot voisi kohdistaa myös kunnille ja valtiolle. Me-säätiön julkaisemasta harrastaminen -työkalusta voi tarkastella miten liikuntapaikat ovat jakautuneet Suomeen ja missä kunnissa on panostettu eniten niiden rakentamiseen. Kuvaamme myös nuorten näkemykset kunnittain siitä, ovatko harrastuspaikat nuorten mielestä liian kaukana.

Vaikka harrastamisen iloa ei tule alistaa sote-kustannusten hillitsemisen armoille, olisi otettava askel hallintorajojen yli.  Harrastamista tulisi tarkastella osana laajempia trendejä: Kaupungistumista, kansainvälistymistä, teknologista kehitystä. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori nosti Liikuntafoorumissa mielenkiintoisen näkökulman esiin. Mitäs jos onkin niin, että varhaiskasvattajat ovat Suomen merkittävin liikuntapoliittinen toimija?

“Toden totta”

Jos otamme vakavasti kaikkien lasten mahdollisuudet mielekkääseen harrastamiseen, tulisi sitä edistävään toimintaan panostaa aidosti riittävän varhain. Valtion tai kuntien budjeteissa tämä painotus ei taida kuitenkaan vielä näkyä.  Myös ensi vuoden budjeteissa harrastamisen eurot kohdentuvat seuratoimintaa pyörittäville miehille, ei varhaiskasvatuksessa ahertaville naisille.

Jussi Pyykkönen
Analyytikko
0440239149